Jorma Melleri

Petra Olli ja mustat silmät

  • Kuva Ylen haastattelusta.
    Kuva Ylen haastattelusta.

Petra Ollilla lienee juuri nyt Suomen kuuluisin musta silmä. Hopeamitali MM-paineista tuli puolisokeana, mutta ei se tahtia haittaa, kun kunto on kova.

Petran mitalia juhlitaan perjantai-iltana (18.9.) Lappajärvellä kylpylä Kivitipussa. Mitalisti on juhlansa ansainnut.

Paini on rajua touhua. Jos jalkapalloilija tai melkein minkä tahansa muun urheilulajin edustaja olisi saanut samanlaisen tällin kuin Petra, hänet olisi kiidätetty sairaalaan ja määrätty sairauslomalle. Kisat olisivat loppuneet siihen.

Petra ei ole tottunut valittamaan. Jälkikäteen hän kuittasi naamavärkkinsä huumorilla: ”No eipä tällä naamalla kyllä lähdetä sulhasia etsimään Vegasin yöstä.”

Jos lappajärveläinen on yksisilmäisenäkin maailman toiseksi paras, voi vain kuvitella, mitä tapahtuu, kun hän näkee kunnolla molemmilla silmillä. Oletan, että painijankin on hyvä nähdä eteensä.

Suomalaisille kansainvälinen urheilumenestys on harvinaista herkkua. Kilpailu on niin kovaa lajissa kuin lajissa, että ilmaiseksi ei mitaleita tule. Pienen kansakunnan rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä.

Mutta aina nousee yksilöitä, jotka menestyvät. Petra Olli näytti Las Vegasin painimolskilla, että vielä löytyy Suomesta sisuakin. Petra edustaa suomalaista sisua parhaimmillaan. Hän on Suomen suurin mitalitoivo Rion olympialaisissa.

Mustista ja tummista silmistä on laulettu paljon. Petra Olli voisi ottaa ohjelmistoonsa ennen Rion kisoja myös lauluharjoitukset ja vetäistä vaikka tätä klassikkoa:

”Mustat silmät, luokseen kutsuvat
nuoren unelman pilviin nostavat
satuun silmien uskonut mä en
nyt se satu minut valloittaa.”

Menestys laulajana olisi taattu, kun esitystä siivittäisivät kuvat Las Vegasin painimolskilta. Musiikkivideossa voisi toistaa lähikuvia mustasta silmästä pelottelumielessä.

Silmäilin toisella silmällä sosiaalisesta mediasta kommentteja Petran hopeapainin jälkeen. Esitys ei jättänyt kommentoijia kylmäksi: ”Taistelutahtoa löytyy kuin pienestä pitäjästä. Näyttäisit täällä Malmilla tosi katu-uskottavalta. Tällaista Miss Suomea jopa äänestäisin. On kyllä hurjimpia naamaturvotuksia mitä olen koskaan nähnyt.” Ja sokerina pohjalla: ”Jos tarvitset vahvaa miestä johonkin, voit aina pyytää suomalaista naista.”

Erasmus Rotterdamilainen keksi jo 1500-luvulla, että sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas. Jos Erasmus eläisi ja seuraisi painia, hän sanoisi: yksisilmäinen Petra Olli vastaa painimatolla kymmentä kaksisilmäistä.

On esitettävä kuitenkin kuuluisa jatkokysymys: entäs sitten kun tulee se yhdestoista, japanilainen. Vastaus saataneen olympialaisissa ensi vuonna.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset