Jorma Melleri

Eläinoppia Säätytalon neuvotteluihin

  • Eläinoppia Säätytalon neuvotteluihin

Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen kirjoittaa uudessa esseekokoelmassaan (Täydellinen lause on mahdoton yhtälö - Merkitysesseitä, Teos 2019), miten ihminen on vuosituhansia käyttänyt säälimättä eläimiä hyväkseen tarinoissaan, faabeleissa.

Ihmisen tarkoituksiin on sopinut esittää kettu ovelana, susi luihuna, käärme katalana. Suosituimpiin hahmoihin kuuluu karhu, toisaalta hölmö ja kömpelö, toisaalta vahva metsän kuningas.

Kun ihmiset ovat halunneet pilkata vallanpitäjiä, on turvauduttu faabeliin. Kun diktaattori on opettanut kansaa nöyryyteen, hän on kertonut eläintarinoita. Eläinpuhetta tulee yhä vastaan kaikkialla.

Eläintarinoista kertovan esseensä kielitieteilijä Heikkinen on otsikoinut Pentti Haanpäätä mukaillen: Faabelin vinkkelimutkia elämän taipaleelta. Essee on perusteellinen ja herkullinen tutkielma. Tämä kirjoitus perustuu Heikkisen mainioon tekstiin.

Eläintarinat sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen, kuten esimerkiksi Säätytalon hallitusneuvotteluihin. Tunnelma Säätytalolla saattoi ainakin aluksi olla kuin Lauri Pohjanpään runossa Sirkkujen kongressi: ”Ne pienet, pienet sirkut piti suuren kongressin ja päättivät kaikin äänin ihan yksimielisin:– Pois metsästä vaino, riita ja kaikilta kynnet pois! Nyt eletään rakkaudessa kuin veljiä kaikki ois!”

Mutta kuinkas sitten kävikään:

”Ja niin metsään tullut varmaan olis rauha ja rakkaus kai... Mut yhtenäinen päätöslaulu kanahaukan sinne sai. Se tuhahti nenäänsä. Sitten se suhahti parvehen: pääsirkun söi päivällisekseen ja – sen suuren päätöksen.”

Sirkkujen kongressi on nähty runoilijan kritiikkinä Kansainliiton saamatonta toimintaa kohtaan 1930-luvulla. Runon kanahaukaksi on arveltu Hitleriä.

Tuskin Säätytalon neuvotteluja tulee sotkemaan kukaan Hitlerin kaltainen ilonpilaaja. Ei ole oppositioon jätetyistä Petteristä tai Jussista edes pikkuhitlereiksi. Ja sitä paitsi: nyt eletään rakkaudessa, kuten runoilijakin tunnelmoi.

Hallitusneuvottelujen aluksi osapuolille luennoitiin Suomen taloudesta. Yritettiin luoda yhteinen tilannekuva, kuten hienosti sanottiin. Yleisellä tasolla liikuttiin vähän samaan tapaan kuin Veikko Huovisen Lyhyet erikoiset -kokoelman ”Paneelikeskustelu navetassa” -jutussa, jossa sika, pässi, kana ja mullikka keskustelevat teemasta ”Kotielukka aikamme kuvastimessa”.

Eläintarinoihin perehtynyt Säätytalon neuvottelija saa paljon aineksia faabeleista: joku ulvoo lauman mukana, ihminen on ihmiselle susi, toinen taas köyhä kuin kirkonrotta. Yksi huomauttaa, että älkää ostako sikaa säkissä, sillä siihen on koira haudattuna ja meillä on kana kynittävänä Antti Rinteen kanssa.

Kenellä olikaan norsun muisti ja kuka kulkee pupu pöksyissä? Ainakin yksi lintu on Säätytalolla. Onko hän kuin Harakka tervatulla sillalla?

Jos hallitus syntyy, sitä juhlitaan tietysti monin tavoin. Joku saattaa olla iloinen kuin peipponen, mutta ei kai sentään päissään kuin käki. Yksi on kuitenkin varmaa: ovien ulkopuolella päivystävät sopulit.

Oppositiojohtaja voi jyrähtää heti kättelyssä Rinteen uudelle hallitukselle, että se on karhunpalvelus isänmaalle ja Rinne kuittaa lyhyesti: happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tämän blogin lähtökohtana oli essee eläimistä, mutta kokoelmassa on neljä muutakin esseetä. Heikkinen kirjoittaa niin hyvin, että kokoelma ylittää kirkkaasti tavanomaisten esseiden tason. Tekstit ovat hyvässä mielessä kuin akateemisia tutkielmia.

Jos välillä menee vähän teoreettiseksi, Heikkinen havahtuu ja keventää. Rytminvaihdoksilla lukija pysyy hereillä. Lopputuloksessa näkyy kirjoittajan pitkähkö elämänkokemus, laaja lukeneisuus ja tutkimustyö sekä taito kirjoittaa hyvää suomea.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

"Tapasi käärme toisen
melkein samanmoisen
käärmeen, jolle soi sen
armon että potkien
nielaisi sen toisen
melkein samanmoisen
käärmeen, joka soi sen
armon että hotkien
nielaisi myöskin toisen.
Ja toinen toisensa
samanmoisensa
vatsassa elävät
ikuisesti
toistansa hotkien
ja hännällä potkien." Käärmetemppu, Kirsi Kunnas v.1956.

Nyt Petteri Orpo saisi nielaista itsensä pariksi viikoksi uutispimennykseen niin katkeria puheita mies pitää. Sarvista härkää ja puheista miestä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Lauri Viita, johtaja:

"Sen joukon johtajaksi nimittäisin, ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin ja takapuoleltansa täyteläisin. Kas, kun jää painopiste matalalle, voi nousta kukonnuppi korkealle ja loistaa tunkiolta maailmalle!"

Nauran tuolle aina kuin kookaburra.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu. Aikojen alusta lähtien joko elettiin maataloudesta tai kalastuksesta. Nykyiset ammatit termeineen ovat pintakuorrutusta läntisen sivilisaation vuosituhantisissa kehityksessä. Eikö itse Raamatun sanasto ole paljolti ihmisten arkisesta työstä peräisin? Paimen ja lampaat.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Kenen kirjoittama olikaan "lutikoiden vallankumous" , ettei vain Lauri Viidan? Harmi kun en saa sitä tähän siteerattua huonon ulkomuistini vuoksi. Päättyy kuitenkin "surullinen tapaus, sellaista on vapaus."

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kyllä vaan, taitaa olla Lauri Viidan Betonimyllärissä.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kapina (Lauri Viita)

Nuoren, riuskan urosluteen
mieli paloi vapauteen.
Kutsuttuaan heimojoukon
juhlasaliin sängynloukon
urho päästä olkipylvään
lausui julki aatteen ylvään:

"Kansalaiset, silmät tässä
surkastuvat pimeässä,
niinkuin tähden laiskuutemme
kuihtuivat jo lentimemme.

Ahtautta isänmaamme
hävetä me raukat saamme,
syntyväisyys painuu lamaan!

- Luteet, veljet, valloittamaan
ryhtykäämme Seinämeri!

Inhottava ihmisveri
olkoon ruoka täin ja madon,
jalomman saa lude sadon!"

Kymmenkunta kuuliaista
sai kuin saikin seuralaista.
Illan tullen viime kerta
juotiin tilkka ihmisverta
sitten riviin sängynlaitaan,
hyppy alas matonraitaan,
siitä yli kirjokuteen
urhoollisen urosluteen
johtamana seinään asti
jonossa ja joutuisasti.

Alkoi uljas nouseminen,
pysty, mutta voitollinen -
kunnes, kun jo katto hohti,
julma käsi syöksyi kohti,
Juostiin sivuun, taakse, eteen -
sama tulos: likaveteen,
käsi poimi yhden tyhmän
villitsemän luderyhmän.

Surullinen tapaus, -
Sellaista on vapaus.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa