Jorma Melleri

Haanpään naamataiteilija aikaansa edellä

  • Haanpään naamataiteilija aikaansa edellä

Jos Pentti Haanpää eläisi, hän saattaisi kolkon naurun säestyksellä kysyä Helsingin Sanomilta, miksi se ei ole kiinnostunut köyhän asiasta vaan kirjoittaa mieluummin kauniista ja rohkeista kuin köyhistä ja kipeistä. Hesarihan kysyi äsken näyttävästi kulttuurisivuillaan, miksi köyhän asia ei kiinnosta suomalaisia nykykirjailijoita.

Pentti Haanpäätä (1905-1955) ei tarvinnut patistaa käsittelemään kirjoissaan köyhän asiaa, mutta ei hän rintaansa röyhistellyt, että nytpä minä kirjoitan köyhistä. Haanpään asenne taisi olla samanlainen kuin hänen novellinsa savolaispojalla, jolta upseeri vaati armeijassa parempaa ryhtiä: - Mitäpä sitä köyhä julmistelemaan!

Haanpään parhaat novellit, jotka on valittu lukijaäänestyksen pohjalta, on julkaistu kirjana. Äänestyksen järjestivät viime vuonna oululainen Kaleva ja Into Kustannus. Mukaan kirjaan pääsi 52 juttua.

Haanpään novellien päähenkilöt ovat usein köyhiä, pieniä ihmisiä, kuten Iisakki Vähäpuheinen, Pussisen akka, Päntän äijä, Remu-Eemeli, sotamies Kasperi Ahven, Heta Rahko korkeassa iässä.

Joskus kuulee väitteitä, että Haanpään tekstit ovat vanhentuneita eivätkä anna nykylukijalle mitään. Todellisuudessa Haanpää oli aikaansa edellä. Esimerkiksi novellissa Pätsi, Kämppien taiteilija (1949) Haanpää kirjoittaa naamataiteilijasta, joka on kuin Facebookin eli naamakirjan ja muiden some-ilmiöiden varhainen edelläkävijä. Youtubessa Pätsi olisi tänä päivänä kova sana.

Pätsi hankki leipänsä naamaansa vääntelemällä, naamataiteilijana. Kun hän oli syönyt mahansa täyteen, hän ilmoitti kämppien miehille: Ja nyt seuraa naamaliikkeitä! ”Hänen päänahkansa ei näyttänyt olevan kiinni missään. Korvat heiluivat, nenä vintsahteli miten päin tahansa, suuaukko ojentui pitkittäin ja poikittain, pyöri väkkäränä.” Pätsin hahmo on kuin suoraan Maikkarin Putous-ohjelmasta.

Monen taiteilijan kohtalo on tulla väärin ymmärretyksi. Pätsin naamaliikkeitäkään ei aina osattu pitää arvossa. Hänen vääntyilevän naamansa edessä metsien miehet miettivät: tuollaistako on ihmisen elämä, narrinpeliä.

Ajankohtaisia teemoja tämänkin päivän kulttuurikeskusteluun tarjoaa haanpääläisellä huumorilla höystettynä myös novelli Taiteen voima (1936). Ukkokööri ihmettelee, miten valtio voi avustaa teattereita, maalareita, kirjantekijöitä ja pelimanneja. Ukot tuomitsevat kaiken niin sanotun taiteen täysin hyödyttömänä ja epäsiveellisenä: ”Herrat, jotka kylvävät rahoja, että hyödyttömät ja laiskat eläjät voisivat jatkaa puliveivaamistaan ja joutavoimistaan, samaan aikaan kun monet oikeat ja hyödylliset ihmiset ovat hätää kärsimässä, sellaiset herrat pitäisi roihauttaa siipispankasta tuon rahankylvötyönsä äärestä jäähdyttelemään päätänsä.”

Jutun minä-kertojasta tulee kuitenkin taiteen rakastaja, kun hän renkinä kovilla pakkasilla välttää työnteon ihastelemalla emännän kanssa sisätiloissa maalausjäljennöksiä oudoista eläimistä. Renki oppii taiteen avulla keplottelutaidon aakkoset ja tulee siihen tulokseen, että elämä ei saa olla pelkkää työn jonotusta. Ihminen rakastaa myös huvitusta, hetkauksen paikkoja.

Haanpään parhaat tarjoaa paljon hetkauksen paikkoja ja on hyvä kertauskurssi hänen tuotantoonsa. Tässä vielä Kalevan ja Into Kustannuksen järjestämän äänestyksen tulos. Lukijoiden kymmenen suosituinta Haanpään novellia:

1. Reppuselkäinen mies ja laiha hevonen (1930)

2. Lumirimppa (1926)

3. Päntän äijän vajoaminen (1946)

4. Pussisen akka (1946)

5. Suomeen vai kämpille (1932)

6. Heta Rahko korkeassa iässä (1947)

7. Kenraali Impola (1935)

8. Pyöräilijä Saikansalo valmentautuu (1936)

9. Ruijaan (1941)

10. Radioihme (1950)

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"Joskus kuulee väitteitä, että Haanpään tekstit ovat vanhentuneita eivätkä anna nykylukijalle mitään."

Tällaiset väitteet tuntuvat äkkiseltään oudoilta. Minulle ei ole tullut koskaan mieleenkään, että ne eivät antaisi nykylukijalle mitään, mutta tarkemmin ajateltuna se voi johtua siitäkin, etten ole nykylukija enkä nykyihminen. Ja silti: muistan, kun vähän aikaa sitten (= viimeisen kahdenkymmen vuoden sisällä) HS:ssä tms. luetettiin jollakin pariskunnalla jokin Haanpään juttu, jossa joku saarnamies tuli hulluksi, ja he arvioivat sen paljon todellista tuoreemmaksi.

Ne piirteet, joissa Haanpää poikkeaa nykyajasta, ovat minusta juuri suunnatoman arvokkaita nykylukijalle. Näitä on ensinnäkin käsittämättömän rikas kieli. Toiseksi on kadonneen maailman ja elämäntavan rehevä mutta kaunistelematon kuvaus, joka antaa perspektiiviä siihen, mistä on nykymaailmaan tultu. Sitten on vielä huumori, jonka takia Päntän äijä ja Pätsi viihdyttävät edelleen.

Perspektiiviä antaa esim. ajatus siitä, että kämppien miesten viihdykkeenä oli kerran pari vuodessa nähdyt Pätsin naamaliikkeet, mutta nykyihminen saa hiirtä klikkaamalla tai puhelinta hipaisemalla näkyviin miljoonia videoita naamanvääntelyineen.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kiitos mainiosta analyysistä, johon on kiteytetty lyhyesti olennaiset asiat Haanpäästä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa