Jorma Melleri

Jatkosodan outo jermujahti

  • Jatkosodan outo jermujahti

Jatkosodan hiljaisina hetkinä Suomen armeijassa alkoi outo jermujahti, jonka kuumimmassa vaiheessa jermu-sanan käyttö kiellettiin. Propagandaan ja sensuuriin erikoistunut tutkija, fil.tri Helena Pilke kertoo suuresta jermujahdista uudessa kirjassaan (Omat haukkuivat politrukeiksi - Jatkosodan valistusupseerit, Docendo 2018).

Jermu-sana alkoi yleistyä erityisesti radiopakinoitsija Yrjö Jahvetti Kilpeläisen ansiosta. Jahvetin mielestä jermu tarkoitti reilua suomalaista sotilasta, joka täyttää tehtävänsä, mutta uskaltaa sanoa oman mielipiteensä ääneen eikä turhia pokkuroi.

Toisille jermu edusti kurittomuutta ja monia muita kielteisiä asioita. Kielteistä jermu-kuvaa edusti Suomen Kuvalehteen livahtanut valokuva, jossa mies oli asetakin kaulukset auki, lakki huolettomasti kallellaan, kivääri selässä, tupakka-aski rintataskusta pilkistäen. Kuvaa ryhdyttiin joukolla paheksumaan.

Eräiden valistusupseerien aloittama jermujahti huipentui siihen, että Kannaksen Ryhmän komentaja Harald Öhquist kielsi jermu-nimen käytön kenttälehdissä ja muissa julkaisuissa sekä majoituspaikkojen nimissä. Öhquist vaati, että jermun lopulliseksi kitkemiseksi on ryhdyttävä laajaan propagandataisteluun.

Päämajan valistustoimiston päällikkö Yrjö Vasama oli juonessa mukana. Hänen mielestään jermu edusti kaikkea sitä, mikä miehessä sotilaana on huonointa. Päämaja antoi Hakkapeliitta-lehdelle huomautuksen kesällä 1943, kun lehden kannessa kaksi jermua, toinen paitahihasillaan, ”ahdisti sisäistä vihollista” eli tappoi täitä.

Päämajasta lähti rintamalehtien toimituksille jyrkkä määäräys, jossa käskettiin välttämään sanaa jermu ja käyttämään tilalla esimerkiksi rintamakarhua.

Päämajan valistustoimiston päällikkö vaihtui Yrjö Vasamasta Antero Rautavaaraan, mutta jermujahti ei päättynyt. Rautavaara kiinnitti Suomen Sotilas -lehden pakinoitsijaksi Topi Törmän sillä ehdolla, ettei tämä käyttäisi jermu-sanaa. Törmä oli vähän aiemmin julkaissut pakinakokoelman Me jermut.

Lopulta päämajan valistustoimisto sai kuriin myös Jahvetti Kilpeläisen. Jahvetti oli julkaissut joululehden Jermujen joulu ja vuonna 1943 ehtinyt julkaista kolme hupilehteä, Jermujen kevät-, kesä- ja syystempauksen. Neuvotteluissa sovittiin, että Jermujen joulun nimi muutetaan Jahvetin joulutempaukseksi ja jermu-sana jää muustakin tekstistä pois.

Kun vielä sovittiin, että sisältö suhtautuu kunnioittavasti avioliittoa ja raittiutta kohtaan, Jahvetin joulutempaus lisättiin joukoille lähetettävään joululukemistoon.

Kaikki valistusupseeritkaan eivät suhtautuneet vakavasti jermujahtiin. Olavi Paavolaista jupakka harmitti ja huvitti: ”Jermu-nimityksen käyttö kielletään virallisesti! Käy sääliksi, että kun kerrankin on keksitty näin hauska käsite, sen tarina loppuu peräti byrokraattisesti.”

Nykypäivän näkökulmasta jermujahti tuntuu huvittavalta, mutta ei ollut helppoa valistusupseereillakaan, jotka jermuja jahtasivat. Rintamamiehet naureskelivat ja haukkuivat politrukeiksi, osa komentajista piti tyhjäntoimittajina.

Propagandaa, tiedotusta ja valistusta ei ole aina helppo erottaa toisistaan. Ne kietoutuvat toisiinsa ja ovat kiinnostavia ilmiöitä niin sodan kuin rauhan aikana. Helena Pilkkeen uusi kirja on erinomainen käytännön esimerkki siitä, miten viime sotien tutkimuksessa on siirrytty taisteluista entistä enemmän sotaan liittyvien ilmiöiden tutkimiseen.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kunniamaininta sille joka tunnistaa kirjan kannessa olevan valistusupseerin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos osaisin paremmin venäjää, voisin epäillä jermu-sanaa sikäläisperäiseksi, ehkä myös jormaa. Tulipa mieleen erikoisesta kokemuksestani facebookissa taannoin kun leuhkaisin opiskelevani venäjän alkeita, jolloin palsta täyttyi yllttäen ja pyytämättä "molotuksella" ja "idän daamien" seurusteluilmoituksilla.

Käyttäjän JormaMkitalo kuva
Jorma Mäkitalo

Lienee silloinen luutnantti, sittemmin akateemikko Matti Kuusi

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Onneksi olkoon. Oikea vastaus on Matti Kuusi.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kirjassa siteeratun Topi Törmän mielestä Matti Kuusi oli ainoa, joka täytti kaikki valistusupseerille asetettavat vaatimukset.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Propagandaa, tiedotusta ja valistusta ei ole aina helppo erottaa toisistaan. Ne kietoutuvat toisiinsa ja ovat kiinnostavia ilmiöitä niin sodan kuin rauhan aikana."

- Just! Kyllä kansa tietää, että "metialla on akenta", ja että jokainen tiedotusväline vaikenee aina jostain.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jermu lieneekin lyhennys vanhatestamentallisesta tuhoa ennustavasta "jeremiadista" jolloin se oli tietysti liian vahva sana turmeltavaksi kansanmiesten suussa. Se esiintyy samana myös venäjässä, jeremiadi.

Ihan pienenä isoveljeni kutsui minua jermuksi joka polki jalkaa että "pentele, pentele!". En siitä pitänyt.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No tässähän vain on ne samat henkilöitymät vastakkain kuin romaanissa tuntematon sotilas esittää eli Lammio ja Koskela.

Tyypillistä suomalaisuutta dualismeineen.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Oikeastaan jokainen on jonkinlainen jermu positiivisessa mielessä ymmärrettynä.

Ainakin minä tunsin jermuillen voimaantuvani huomatessani että minun, maan matosen, aloitteellisuus oli johtanut valtiolliset elimet synnyttämään Erkki Tuomiojalle "totuuskomitean", joten lienen löytämässä vihdoin omalle mukavuusalueelle. Moderniksi sanotun läntisen ajattelumallin mukaan voimaantumisen pitäisi näkyä jopa ulkoisessa olemuksessa, bodylanguagessa.

Kesällä 2015 julkaisemassani omakustanteessa "Rooma opettaa" olin esittänyt eräitä provokatiivisia tulkintoja Suomen historiasta kysyen lopulta Perustettaisiinko rauhanoppositio? minkä seurauksena Helsingin yliopiston siipien suojaan perustettiin ulkoministeriön runsaskätisellä tuella globaalitasolla toimimaan Tuomiojan johtama yhdistys HIR (Historioitsijat ilman rajoja) kunnioittaen jatkosodan aikaisen Rauhanopposition ja Tuomiojan suvun aikaansaannoksia.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa