Jorma Melleri

Finlandia-voittaja Olli Jalonen

  • Finlandia-voittaja Olli Jalonen

Kirja-alan merkittävin markkinointitempaus, Finlandia-palkintojen jako, on onnellisesti ohi ja kirjojen tärkein myyntisesonki voi alkaa. Eniten huomiota saa kaunokirjallisuuden voittaja Olli Jalonen (Taivaanpallo, Otava), joka voitti Finlandian jo toisen kerran.

Itselleni valinta ei tullut yllätyksenä. Arvioin aiemmin blogissani, että valitsijadiktaattori Seppo Puttonen valitsee voittajan Jalosen ja Katja Ketun välillä: http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/263905-finlandia-ehdokkaat-puttosen-puntariin

Jalosta ylistivät melkein samoin sanoin sekä esiraati että valinnan tehnyt Puttonen. Jo esiraadin mielestä romaanin ”eloisan notkeasta kerronnasta välittyy näkemisen, ajattelemisen ja oppimisen riemu”.

Puttonen taas kehui, että Taivaanpallo on tiedon, opetuksen ja kasvun ylistyslaulu. Kirja onkin oppimisen ylistystä alusta loppuun.

Kirjan päähenkilö Angus on kuin nuori aforistikko, kun hän pähkäilee, mitä oppiminen tarkoittaa: ”Kun oppii lukemaan, oppii kuulemaan äänetöntä puhumista. Kun osaa kirjoittaa, pystyy puhumaan niin ettei sano mitään ääneen.”

Taivaanpallo on monitasoinen romaani, mutta se on ennen kaikkea nuoren Anguksen kasvutarina 1600-luvun maailmassa. Kirjan alussa Angus on 8-vuotias, lopussa 13.

Olli Jalonen on kirjoittanut kirjoja 40 vuotta, ja Taivaanpallo muhi hänen mielessään peräti 30 vuotta ennen kuin romaani lopulta kypsyi valmiiksi. Sinä aikana syntyi useita muita romaaneja.

Ilman tätä Finlandia-voittoakin Jalonen kuuluu suomalaisten nykykirjailijoiden harvinaiseen klassikkosarjaan. Palkinto tietysti vahvistaa Jalosen asemaa ja suosiota. Kaksi kertaa Finlandian on Jalosen lisäksi saanut vain Bo Carpelan.

Jalonen on ollut opinhaluinen kuin Taivaanpallon nuori Angus. Hän on kirjojen kirjoittamisen ohella väitellyt tohtoriksi luovasta kirjoittamisesta, toiminut taiteilijaprofessorina ja voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Jalonen on sekä teoriaherra että käytännön mies. Kirjailijana hän on juuri nyt parhaimmillaan mistä Taivaanpallo on vakuuttava osoitus.

On selvää, että Olli Jalonen, 64, on yksi merkittävimmistä suomalaisista nykykirjailijoista, ehkä jopa merkittävin. Oman arvioni Finlandia-voittajasta voi lukea oheisen linkin takaa. Arvio on tehty huhtikuussa: http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/253557-kevaan-kiinnostavin-kotimainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onneksi olkoon Olli Jalonen. Kiitos Jorma Melleri hyvästä avauksesta. Finlandia humu onki tänä vuonna ollut aika laimeata, vai onko vain oma kiire ulkohommissa vienyt huomioni.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kiitos kiitoksista. Show taitaa vasta nyt alkaa, kun voittajat on valittu.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Komppaan tähän just kirjoittamaani Twiittiä:

Jännä juttu, että hyvässä keski-iässä saa luotua vielä mestariteoksia! Se antanee meille nuoremmillekin yrittäjille vielä toivoa! Onnea Olli Jalonen kirjallisuuden Finlandiapalkinto voitostanne! :)

Sitten täytyy vielä lisätä, että Jorma Melleri olet todella armoitettu lukumies, lienetkö Jukka Kemppisen kruununperillinen?

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Ei nyt sentään, olen harrastelija Kemppiseen verrattuna. Kemppinen painii omassa sarjassaan.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Älä ole niin vaatimaton. Olethan sinä Kemppistä nuorempi eli sillee ihan mahdollista. :)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Oho - löysin hyllystäni Olli Jalosen lisensiaattityön vuodelta 1985: Kansa kulttuurien virroissa. Takakansitekstin mukaan "monipohjainen historiallinen analyysi päätyy kiinnostavaan arvioon kultuurituonnin nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä".

Tämän blogin suosituimmat