Jorma Melleri

Viekas ja ovela kuin Katja Kettu

  • Viekas ja ovela kuin Katja Kettu

Katja Kettu on aivan erityinen kirjailija jo kielensä takia. Hänen kaltaistaan ei ole toista. Maaginen tunnelma syntyy heti hänen uutuuskirjansa (Rose on poissa, WSOY 2018) ensimmäisen lauseen jälkeen, kun päähenkilö töksäyttää: ”Minun äitini muuttui sudeksi ja se on totuus.”

Kun ovela ja viekas Kettu kirjoittaa kirjan, on ymmärrettävää, että siinä esiintyy susi, vaikka naisen muodonmuutos sudeksi saattaa monesta tuntua väkinäiseltä maagisen realismin tavoittelulta.

On romaanissa muitakin eläimiä, kuten hevonen, jonka nimi on Aito Kiuas, lintuja, kaloja, koiria. Ollaan lähellä luontoa.

Katja Kettu ei ole mikään kesy city-kettu. Hän on villi ja vapaa, kunnianhimoinen ja tinkimätön jopa terveytensä kustannuksella. Hän joutui juuri perumaan lääkärin määräyksestä kaikki esiintymisensä Helsingin kirjamessuille.

Romaanin päähenkilö Lempi, puoliksi ojibwa-intiaani, puoliksi suomalainen, palaa 45 vuoden jälkeen lapsuutensa reservaattiin Minnesotaan. Hänen äitinsä Rose katosi 1973 ja samoihin aikoihin hänen suomalainen isänsä Ettu menetti muistinsa.

Lempi parsii rikkinäistä elämäänsä kokoon omista ja äitinsä muistoista, isänsä elämästä ja suomalaisista sukujuuristaan. Suru, kaiho ja nostalgia ovat alati läsnä: ”Monesti tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi, kun en ollut amerikkalainen, en finski, enkä punanahka, en oikein mitään, puolivälissä kaikessa jos sitäkään”, Lempi kirjoittaa Jim Harmaaturkille.

Rose on poissa on kirjeromaani. Lempin kirjeet Jim Harmaaturkille ovat nykyaikaa, Rose kirjoitti kirjeitä tyttärelleen juuri ennen katoamistaan. Lempi sai kirjeet luettavakseen 45 vuoden takaa.

Kymmenen päivää ennen katoamistaan Rose suree kirjeessään, ettei ole ehtinyt kertoa tyttärelleen kaikkea haluamaansa. ”Sinussa on kaksi puolta, intiaani ja suomalainen, ja ne puolet sekoittuvat veressäsi väkeväksi pyörteeksi ja toisaalta hylkivät toisiaan. Pitäisi kertoa siitä kuinka jalkasi alla kilpikonnakuorinen maa elää, punakivinen Piippuvuori puhuu, salviat laulavat, vedet miettivät, kenkään eksyneellä kivensirulla on sielu ja vuorilla voimaa.”

Ketun kirjaa kannattelee omaperäinen, rehevä kieli. Hän käyttää murteellisia ilmaisuja, keksii uusia sanoja ja muokkaa vanhoja uuteen uskoon. Lauseet ovat joskus pitkiä ja polveilevia, toisinaan lyhyitä ja iskeviä. Kettu on tarinaniskijäin sukua.

Kirjaansa varten Kettu on tehnyt perusteelliset pohjatyöt. Rose on poissa alkoi muhia kirjailijan päässä, kun hän yhdessä Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa julkaisi pari vuotta sitten tietokirjan Fintiaanien mailla. Se kertoo suomalaisten siirtolaisten ja intiaanien jälkeläisistä 1900-2000 -luvuilla.

Katja Kettu on pienten ja päähänpotkittujen puolella. Intiaaneja sorsittiin, mutta niin kiusattiin suomalaisiakin, kuten Rosen veli Matt oli havainnut: ”No finnit, ne nyt on kalpeita intiaaneja ne. Samanlaisia mettäläisiä ja villi-ihmisiä kuin me.”

Vajaaseen kolmeensataan sivuun Kettu saa mahtumaan paljon vääryyksiä, joita intiaanit ovat joutuneet kokemaan. Tässä on myös kirjan ongelma. Se uhkaa tukehtua runsauteensa.

Rose on poissa on faktapohjainen tarina fintiaanien mailta. Ja ennen kaikkea se on kiihkeä ja erikoinen rakkaustarina.

Jos kirjasta pitäisi poimia yksi lause, joka kiteyttää romaanin ytimen, se voisi olla Rosen lausahdus suomalaiselle miehelleen, joka kuiskaa lauseen tyttärelleen Lempille: ”Kauneinta ja pelottavinta maailmassa on mahdollisuus rakkauteen.”

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sudesta syntynyt Kettu kirjoittaa elämäänsä hyvin;)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Parhaillaan pohdittaessa Markku Huuskon palstalla vihreiden puheenjohtajavalintaa tulevana lauantaina, kunnes "valkoinen savu tuprahtaa taivaalle", niin tyhmempi voisi luulla moisia mediamenetelmiä käytettävän 2000-luvulla aivan muissa yhteyksissä, joista osaltaan Katja Kettu kirjoittaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos Ruotsissa väkeä tulisi kirjamessuille samassa suhteessa kuin Suomessa, paikalla olisi 200 000, Italiassa vastaavasti miljoona. Ei mahdollista, individualistien maissa. Suomalaisia jotkut sanovatkin poroiksi.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset