Jorma Melleri

Aunuksen julma harharetki

  • Aunuksen julma harharetki

Yleisradion tv-viihteen taannoinen guru, kultasormeksi kutsuttu Kari Kyrönseppä yllättää uudella romaanillaan (Ensimmäisten joukossa, Docendo 2018). Kirja on vaikuttava kuvaus Aunuksen heimosoturien sotaretkestä keväällä 1919. Päähenkilö on Kyrönsepän setä, vasta 17-vuotias Emil Seppelin.

Vaikka kyse on romaanista, kirjalla on vahva side todellisuuteen, ja Kyrönseppä käyttää hyväksi isänsä kertomuksia. Kyrönsepän isä Juho, aiemmalta nimeltään Seppelin, asui kauppiasperheessä Alahärmän Voltissa. Aunukseen lähti Juhon nuorempi veli Emil.

Kun Juho kuulee veljensä suunnitelmasta, hän yrittää varoitella: ”Siinä sakissa on niin paljon kaikenlaista höyrypäätä, joille naapurikansan vapautus ei ole ollenkaan pääasia.” Lähtijöiden motiiveista Juholla on selvä kanta: ”Sankarimaine. Tappeleminen. Rellestäminen. Holtiton elämä.”

Emil Seppelin lähti varoituksista huolimatta Aunuksen retkelle. Sinne hän myös jäi. Hän kaatui ensimmäisten joukossa.

Herkkä nuori mies janosi menestystä ja hyväksyntää, ehkä myös sankarin sädekehää. Hän tarttui heimosotureita värväävien pyydykseen muutaman muun härmäläisen kanssa. Seppelinin perhe oli isän kuoleman jälkeen taloudellisessa ahdingossa, mikä oli yksi syy lähtöön.

Paineet ennen lähtöpäätöstä olivat kovat. Emil miettii: ”Minunko piti antaa Annastiinalle Jeesus, Longalle sankaritekoja ja Äitelle toimeentulon turva.” Annastiina oli pojan haaveiden uskovainen tyttö, Lonka suojeluskunnan päällikkö.

Härmäläiset heimosoturit lähtivät heppoisin eväin Aunuksen retkelle. Suuri osa oli nuoria koulupoikia, joilla ei ollut mitään kytkentää heimoaatteeseen.

Kyrönsepän viimeisen päälle hiottu lakoninen tyyli vie tarinaa eteen päin. Kaikki rönsyt on karsittu pois. On harvinaista lukea hyvää suomea, missä ei ole mitään kikkailua eikä kokeiluilla keikarointia.

Aunuksen retkessä oli myös surkuhupaisia piirteitä. Kyrönseppä ei kuitenkaan ilku lähtijöille, ei selitä eikä tuomitse vaan kuvaa ja kertoo, mitä tapahtui. Farssia hän ei retkestä tee, vaikka aineksia sellaiseenkin olisi.

Jo ensimmäinen sankariteon yritys päättyy mahalaskuun. Suurta Vitelen teräsvalimoa ammuskellaan ja yritetään vallata, kunnes paljastuu, että valimo on muuttanut Pietariin ja ollut tyhjillään jo yhdeksän vuotta. ”Pelko vaihtui häpeään yhdessä humauksessa ja kukaan ei halunnut nähdä sitä toisen naamasta.”

Emil Seppelinin Aunuksen harharetki huipentuu Vitelen kirkon valtaukseen. Venäläiset sotilaat ovat linnoittautuneet kirkon sisälle ja heimosoturit piirittävät heitä.

Nuorukainen saa kahakassa luodin rintaansa ja kuolee. Hänen viime hetkensä Kyrönseppä kuvaa koskettavasti. Heti ammuskelun jälkeen pohditaan, oliko kuollut nuorukainen uhri vai sankari.

Saman kylän mies, Eonsuu, tunnistaa kuolleen ja huolehtii: ”Jos yksikin reikä löytyy, niin se on sankarikuolema.” Paikalla olleet vahvistavat, että luodinreikä rinnasta löytyy.

Kyrönsepän romaani ei yritäkään olla aihettaan isompi, mutta se saa silti tavanomaista sukutarinaa suuremman merkityksen. Yhä löytyy maailmasta sankariksi haluavia nuoria miehiä ja heidän värvääjiään, jotka lupaavat sankarin viittaa sitä janoaville.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minunkin isoisäni oli mukana Aunuksen retkellä. Sattumalta hänenkin nimensä oli Emil ja hänen veljensä nimi Juho. Parikymppisiä molemmat silloin.

Isosiäni "Paapin" mukaan homma meni suurinpiirtein niin, että "suurella porukalla sinne mentiin ja edettiin aina Aunukseen asti, mutta jonkun ajan päästä tuli tunne, että mitäpä sitä nyt täällä majailemaan ja sitten lähdettiin kotiin." Toisin sanoen porukka oli niin pieni, ettei sillä määrällä mitään alueita miehitetty.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Olen kirjoittanut kaksi omakustanteista kirjaa, joita en vakavisssani edes tarjonnut ns. vakiintuneille kustantajille.

Miettiessäni miten saisin kirjaani laajempaan kulutukseen, laskin huvikseni montako kunnallista kirjastoa maastamme löytyy. Muistaakseni päädyin non 500 kirjastoon.

Jos oman suvun tarinaa kirjoittavalla on suhteet kunnossa kustantajaan, luulisi yksinomaan kirjastoihin uppoavan niin monta kappaletta, että kustantaminen kannattaa. Minulla sellaisia suhteita ei ole. Sen sijaan nimet leikola, kuusi, tuomioja, kyrönseppä etc. tuottanevat riittävästi. Sitäkin kulttuurin hegemonia merkitsee.

PS. pämän päivän vastaus haulla "Montako kirjastoa Suomessa": Kirjastojen lukumäärä on 863. (Tämä vastaus tarkoittaa kunnan- tai kaupunginkirjaston osastoja tai yksiköitä. Esim. Jyväskylässä niitä on 17 ja ne kuuluvat samaan kaupunginkirjastoon.)
Pääkirjastoja Suomessa on 319.

Lisäksi tieteellisiä ym. useita satoja.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kun sadan vuoden takaisista historiallisisista tapahtumista lukee täytyy koko ajan pitää mielessä ettei tapahtumia peilaa liiaksi nykyaikaan. Koita selittää tekoja tämän päivän näkökulmana. Tänään tiedetään kyseisistä asioista ja asiayhteyksistä paljon, paljon enemmän.

Pitää osata asettua tuohon aikakauteen, sen oloihin, ajatteluun ja ihmisten poliittisiin näkemyksiin; tai niiden puutteeseen. Pitäisi koittaa ymmärtää mitä tuolloin pidettiin tavoiteltavina ja täysin mahdollisina asioina. Miksi mitäkin tehtiin sadan vuoden takaisen tietämyksen perusteella.

Ei varmaankaan voida olettaa, että kaiken olisi pitänyt tapahtua maailmanpolitiikan myrskyissä suoraviivaisen selvänä ja järkevänä. Sekaista on tämän päivän maailmanpolitiikkakin. On tottavieköön!

Pahinta on jälkijättöinen jossittelu ja "tietoviisaiden" tutkijoiden historiaselittely. Tietävät omahyväisen selvästi mitä kulloinkin olisi pitänyt tehdä toisin.
Toki perusteltua kritiikkiä tapahtumainkulkuun voidaan esittää.

Edellisellä en tahdo sanoa etteikö kontrafaktuaalista historiankirjoitusta tulisi harrastaa. Sen välttäminen on varmasti mahdotontakin.

Kommentillani en viittaa Kyrönsepän kirjaan. En ole sitä lukenut, mutta pian sen ehdottomasti teen.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Näin on. Jälkikäteen kaikki näyttää niin selvältä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Joissakin piireissä on närkästytty parin ulkomaisen lehden kyseltyä miksi Suomi yhä käyttää hakaristiä sotilassymbolina, sillä vaikka onkin alkuperältään intialainen, hakaristi yhdistetään kaikkialla läntisen sivilisaation maailmassa juutalaisten kohtaloon, kuten sirppi ja vasara kommunismiin. Olepa niistä sitten ylpeä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, Ruotsissa bannattiin joulutortutkin siitä syystä. Meidän pitää ottaa oppia!

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mitä tällä hakaristi-asialla on tekemistä itse blogin kanssa?!!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Suomeen sijoitetun Hitlerin edustajan on sanottu vähitellen joutuneen Mannerheimin taikapiiriin ja alkaneen enemmän ja enemmän ymmärtää suomalaisten asemaa.

Kenties myös Hitler joutui samaan taikapiiriin kuultuaan sisällissodan aikaisista keskitysleireistä?

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Sama kysymys tästäkin kommentista kuin edellä esitin!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Samalla tavalla kuin aika vaikuttaa paikka historian tapahtumien tulkintaan. Elämme keskinäisriippuvuuden maailmassa.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Aunuksen retkestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden voisi kruunata jonkinlaisella "hölmöläisten sota" muistomerkillä.

Sukulaisiani oli englantilaisten joukoissa ajamassa retkikuntaa takaisin.

Tämän blogin suosituimmat