Jorma Melleri

Menneisyyden hallinnan sietämätön keveys

  • Menneisyyden hallinnan sietämätön keveys

Lasse Lehtinen on lainannut uuden kirjansa (Minä ja Kekkonen, Otava 2018) aluksi tuntematonta historiantutkijaa, jonka mielestä historia on siksi niin mielenkiintoista, koska milloinkaan ei voi tietää, mitä menneisyydessä vielä tapahtuu.

Lehtisen kirjan punainen lanka onkin taistelu menneisyydestä ja sen hallinnasta. Yhden luvun otsikko tiivistää hyvin Lehtisen idean: Menneisyyden hallinnan sietämätön keveys. Siitä on kysymys, kun Lehtinen jatkaa Kekkosen konnuuksien esittelyä ja Tannerin ylistystä.

George Orwell kiteytti klassikossaan Vuonna 1984 historian ja vallan suhteen näin: ”Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta, joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” Lehtinen on orwellinsa lukenut.

Lehtisen kirjoissa Kekkonen oli klassinen Faust-hahmo, joka teki liiton paholaisen (Mefisto) kanssa saadakseen sellaiset voimat, joilla aina voittaa vastustajansa. Kekkosella oli Lehtisen mielestä lupa harkintansa mukaan liioitella Neuvostoliiton taholta tulevaa uhkaa:

”Moskovan hihakortilla saattoi aina nokittaa, vaikka kädessä olisi juuri sillä hetkellä ollut muuten huonot kortit.”

Lehtinen kirjoittaa, että Kekkonen oli mestari ratkaisemaan pulmatilanteet, joihin oli jouduttu nimenomaan hänen takiaan. ”Se oli Faustin Mefistolle keskinäisestä riippuvuudesta maksama hinta.”

Viisauden lajeista imelin on jälkiviisaus. Sen tietää Lehtinenkin, joka on monta kertaa kuullut Veikko Huovisen lauseen: ”Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.” Jälkiviisauden synnistä ei ole vapaa Lehtinenkään, joka puolustautuu sillä, että historiaa on ylipäätään vaikea tutkia ilman minkäänlaista jälkiviisautta.

Lehtisen menetelmä Minä ja Kekkonen -kirjassa on tuttu ja turvallinen. Hän on koonnut suurelle työpöydälle koko laajan kirjallisen tuotantonsa väitöskirjaa myöten, merkinnyt parhaat kohdat muistiin ja ottanut ne sitten lainauksina uuteen kirjaan. Sehän tuo tunnetusti ryhtiä tekstiin, kun lainaa itseään.

Lehtisellä on ristiriitainen maine sekä kirjailijana että historioitsijana. Hän on liian menestynyt kirjailijana, jotta korkeakirjalliset piirit hyväksyisivät hänet. Historioitsija Lehtiseen pätevät samat sanat. Hän kirjoittaa liian sujuvasti, jotta hänet otettaisiin aina vakavasti.

Lehtisen tausta demaripoliitikkona heijastuu hänen historiallisiin teksteihinsä niin hyvässä kuin pahassa ja vaikuttaa siihen, miten häneen suhtaudutaan. Itse arvostan Lehtisen ahkeruutta, sujuvaa kynää ja monipuolisuutta.

Minä ja Kekkonen on yksi näkökulma Kekkosen, Tannerin ja Lehtisen aikaan. Se ei ole tietenkään koko totuus. Se on Lasse Lehtisen totuus, tutkimalla, lukemalla ja kokemalla syntynyt, kuten kirjailija itse määrittelee.

Taistelu menneisyydestä ei tähän kirjaan lopu.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onko kirjan tyyppi enemmän esseekokoelma vai kronologinen kertomus?

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Vähän vaikea määritellä. Elementtejä kummastakin. Henkilökohtainen kertomus sotien jälkeisen historian vahvimmasta vaikuttajasta, kuuluu kustantajan määritelmä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kiireinen Lasse Lehtinen on esimerkki siitä miten käy, jos harrastaa liikaa historiaa, sitä näet alkaa ajatellakin takaperin.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Lasse Lehtisen Kekkoskauna edustaa aivan omaa luokkaansa...sietämätön päähänpinttymä lienee oikea sana.

Minulle hän pysyy tupakkateollisuuden lobbarina ja myös televisiotoimittajana kuivana ja ylimielisenä keskikastina (verrattuna vaikkapa saman ohjelman Jaajoon, joka on mainio veikko).

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Lehtisellä on ristiriitainen maine sekä kirjailijana että historioitsijana. Hän on liian menestynyt kirjailijana, jotta korkeakirjalliset piirit hyväksyisivät hänet. Historioitsija Lehtiseen pätevät samat sanat. Hän kirjoittaa liian sujuvasti, jotta hänet otettaisiin aina vakavasti."

Tuossa hyvä kiteytys!

Lehtisen parhaimpia kansainvälispoliittisia kannanottoja oli mielestäni hänen 90-luvun alussa ilmestynyt kirjansa "Euroopan umpisuoli: taudinmäärittely ja hoito-ohjeet", jossa hän analysoi Suomen aseman yhdentyvässä Länsi-Euroopassa hyvin valitun metaforan kautta.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Takaperinajattelija Paavo Väyrynen kirjoitti pari kesää sitten näytelmän Minä ja UKK jossa itse esitti pääosaa, seuraavana suvena näyteltiin häneltä Minä ja Manu.

Kuka näitä oikein kirjoittaa? Viestintätoimistot laskuttaen puoluetukea saavia puolueita?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ehkä tässä tapauksessa vanha suomalainen sanonta on paikallaan:

"Se mitä Pekka kertoo Paavosta, kertoo enemmän Pekasta kuin Paavosta"

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuon sananlakun sanoma on hyvä ottaa huomioon, kun perehtyy toisen osapuolen viestiin jostakusta, ja siinä mielessä se on osuva. Mutta kaikkiin tapauksiin soveltuvana totuutena sitä ei tule pitää, vaan jokainen tilanne pitää pyrkiä analysoimaan erikseen onko moisesta kyse vai ei.

Tuon sanonnan absoluuttisena totuutena pitäminen on epäoikeudenmukaista sellaista henkilöä kohtaan, jolla on objektiivisesti todennettavissa oleva totuudellinen viesti kerrottavanaan.

Vähän sama kuin yleinen toteamus siitä, että "riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi", mikä tietysti jo pelkän riidan määrittelyn vuoksi on tautologia. Mutta siinäkään tapauksessa kyseistä sananlaskua ei pidä tulkita siten, etteikö hyvin useissa tapauksissa olisi osoitettavissa toinen riidan osapuoli syylliseksi siihen riitaan. Usein se toinen vaihtoehto olisi nimittäin epäoikeudenmukaiseen kohteluun suostuminen, jos toisena osapuolena on henkilö, joka viis veisaa obejktiivisuudesta tai toisen huomioon ottamisesta.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kustantajan määritelmä "Henkilökohtainen kertomus sotien jälkeisen historian vahvimmasta vaikuttajasta" kelpaa kyllä minullekin. Kyseinen kirja jää minun osaltani lukematta; sen verran olen radion kautta kuunnellut Lehtisen "objektiiviset" mielipiteet Urkista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

En minäkään ole teosta lukenut, mutta olettaisin, että henkilökohtaisten näkemyksiensä tueksi hän on valikoinut myös kosolti kiinnostavaa fakta-aineistoa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #11

Konsta Pylkkänen lausua mm, että "jälkiviisaus on se paras viisauden laji".

En ole vielä saanut käsiini tätä Lehtisen kirjaa, mutta keskustelun perusteella alkaa tuntua, että kyllä se täytyy lukea. Luin äskettäin Lehtisen kirjan "Tanner, Itsenäisen Suomen mies" ja pidin siitä.

Kekkonen oli aikanaan jumala Suomessa Neuvostoliiton armosata. 25 vuotta jatkuneeseen presidenttikauteen mahtuu varmasti myös suurempia ja pienempiä konnuuksia. Tästä on kyse. UKKn KAIKKI tekemiset täytyy historioitsioiden ja kirjalijoiden penkoa läpikotaisin. UKK sankariteot on jo kai käyty perusteellisesti läpi, mutta jos niitä vielä lytyy, niin nekin esiin vain.

Menestystä Lasse Lehtiselle ja toivottavasti löytyy muitakin kirjailijoita-tutkijoita, jotka yhtyvät UKK-myytin purkamiseen.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri Vastaus kommenttiin #10

Vaikka kirjan nimi on Minä ja Kekkonen, sisällöstä suurin osa taitaa olla muuta kuin Kekkosta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri Vastaus kommenttiin #13

Heh, heh. Minääkin on loppujen lopuksi kohtuullisesti, yllättävän vähän.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #14

Lehtinen yritti siis nostaa omaa "minäänsä" Kekkosen avulla. Kiva suoritus sekin. Kaikki itsetehostamiskeinot ovat tunnetusti sallittuja..(taisi käydä selväksi, etten hirveästi arvosta Lasse Lehtistä, mutta olkoon se minun ongelmani, näin meidän kesken).

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jokunen vuosi sitten Lehtinen ja Sanna Ukkola kirjoittivat Paavo Väyrysestä "miinusmerkkisen" elämäkerran Vastarannan kiiski. Väyrynen lausahti jotenkin niin, että teos on hänen poliittisilta vastustajiltaan kuultujen juorujen kokoelma.

Kirja oli kiinnostava siinä mielessä kuin pahantahtoinen seläntakanapuhuminen yleensäkin: jalomielisimmät eivät moiseen materiaaliin edes kajoa. Kekkos-kirjoja ei ainakaan kohde enää tule arvioimaan, olkoot ne millaista tavaraa hyvänsä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset