Jorma Melleri

Tyyliniekka Vaaskivi ja Loistava Armfelt

  • Tyyliniekka Vaaskivi ja Loistava Armfelt

Keikarien aikakaudella Kustaa Mauri (Gustaf Mauritz) Armfelt (1757-1814) oli keikarien keikari: ”Hänen pukunsa oli kallista, välkkyvää silkkiä. Hänen keltaiset sukkansa painuivat kimmoisina jänteviä pohkeita vasten ja kiiltävissä mustissa kengissä välähtelivät jalokivisoljet, jotka näyttivät ärsyttävän Sprengtportenia. Eh bien, millainen keikari.”

Yllä oleva kuvaus on katkelma Tatu Vaaskiven historiallisesta elämäkertaromaanista (T. Vaaskivi: Loistava Armfelt, Gummerus 1939). Vaaskivi (1912-1942) oli varhaiskypsä tähdenlento Suomen kirjallisella taivaalla ja historiallisen romaanin uudistaja, joka eli vain 30-vuotiaaksi.

Kesäisin olen ottanut tavaksi lukea jonkin aiemmin lukematta jääneen klassikon, joksi nyt valikoitui tämä Vaaskiven Armfelt. Vaaskivi on unohdettu klassikko, jonka kirjat ansaitsevat tulla luetuksi tänäkin päivänä. 

Kun Tatua neljä vuotta vanhempi Mika Waltari vielä sanoitti Kiekua ja Kaikua, Vaaskivi oli julkaissut jo romaanin Armfeltista ja pääteoksensa Yksinvaltias (1941-1942). Waltarin Sinuhe ilmestyi 1945. Vaaskiven kirjoja pidettiin yleisesti aikansa parhaina historiallisina romaaneina.

Kreivi Armfelt oli Vaaskiveltä täydellinen valinta romaanin aiheeksi. Armfelt eli sellaisen elämän, josta riittää aineksia monenlaisiin tarinoihin. Ei hyvä eikä paha, vaan sekä että, eikä aina kovin miellyttävä hahmo.

Armfelt on yksi historian vaikutusvaltaisimmista suomalaisista. Hän syntyi Tarvasjoella, palveli korkeissa tehtävissä niin Ruotsin kuningasta kuin Venäjän keisaria ja oli muuallakin Euroopassa kuin kotonaan. Hän on joillekin loistava eurooppalainen, toisille takinkääntäjien kruunaamaton kuningas.

Vaaskivi eläytyi Armfeltin elämään täysin rinnoin. Hän keräsi runsaasti lähdemateriaalia aikakaudelle tyypillisistä juorukronikoista lähtien. Vaaskivi sekoitti faktaa ja fiktiota, mutta itse hän vähätteli fiktiivisen aineiston osuutta. Kyseessä on kaunokirjallinen teos, jossa faktat ovat kohdallaan.

Vaaskivi kertoi käyttäneensä hyväkseen kaikkia niitä ”loiston, traagillisuuden, sydämettömyyden, julkeuden, kimaltelevan elämänilon, kauneuden, julmuuden ja repaleisen juurettomuuden värejä, jotka aikakausi itse on tarjonnut”.

Kirjailija ei arvioi Armfeltin elämäntyötä valtiollisena toimijana, ei sotilaana eikä itsenäisyysmiehenä, vaan pääpaino on hänen värikkäässä yksityiselämässään. Rakkausseikkailut seuraavat toisiaan; juhlitaan, juonitellaan ja taistellaan vallasta.

Tyyliniekkana Vaaskivi on vertaansa vailla. Moni ehkä vierastaa hänen maalailevaa ja koristeellista tekstiään, mutta juuri tyylissä piilee Vaaskiven viehätys. Kun heittäytyy mukaan, voi herkutella komean proosan parissa.

Armfelt janosi valtaa, rikkautta ja ylellisyyttä, vaikutusvaltaisia ystäviä ja kauniita rakastajattaria. Hän näki paljon vaivaa ulkoisen olemuksensa eteen. Kun tyyliniekka Vaaskivi kohtaa tyyliniekka Armfeltin, syntyy herkullinen kuvaus hovimiehestä: 

”Hänen hienot sirot sormensa halusivat koskea vain kalleimpaan hopeaan ja kiinteimpään ihoon. Hänen kielensä oli luotu fasaaninpaistia ja satavuotisia viinejä varten, hänen ihonsa kaipasi parhaan parturin voiteita, miedosti orvokintuoksuista puuteria, ruusuöljyä, jota valutettiin mustista kristallipulloista... Ei edes ahtaissa matkavaunuissa, ei Venäjän pölisevillä kentillä ja Narvan lokaisella tiellä voinut huomauttaa hänen ulkoasunsa puutteista. Kiiltokenkien soljet kipinöivät kuin puhtaaksi hangattu metalli. Puvun laskokset läikehtivät yhtä tahrattomina kuin Katariinan vastaanotolla.”

Tästä tulikin mieleen nykypäivän Armfelt, tyyliniekka ja kartanonherra Björn Wahlroos, joka omistaa Armfelteille aikoinaan kuuluneen Joensuun kartanon Halikossa. Historiallisesti arvokkaan kartanon ylläpito ei ole ainakaan rahasta kiinni.

Loistava Armfelt on vähän epätasainen, rosoinen kokonaisuus, jossa päähenkilö unohtuu välillä muiden henkilöiden paljouteen pulpahtaakseen jälleen tapahtumien keskipisteeksi.

Kun 25-vuotiasta Vaaskiveä lukee, häntä vertaa kuin itsestään hieman vanhempiin kotimaisiin aikalaisiin, Olavi Paavolaiseen ja Mika Waltariin. Hyvin Vaaskivi pärjää heidänkin seurassaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

T. Vaaskiven Yksinvaltias (WSOY, 1990, 737 sivua) keisari Tiberiksesta kertova kirja oli minun kohdalla romaani, jonka luin hartaudella. Vaaskivi osasi siepata lukijan eikä päästänyt otetaan irti ennen viimeistä sivua. Loistava Armfelt pitäisi kai lukea (? uudestaan).

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Aloitin Yksinvaltiaan lukemisen samantien. Armfeltin voi muuten lukea ilmaiseksi sähkökirjana. Itse latasin kirjan ipadilleni täältä: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos...

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset