Jorma Melleri

He hukkuvat äitiensä kyyneliin

  • He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Ruotsin kuumin kirjailija juuri nyt taitaa olla Johannes Anyuru, joka voitti viime vuonna Suomen Finlandiaa vastaavan August-palkinnon. Anyuru vieraili juuri (25.5.2018) Suomessa. Hän oli yksi Helsinki Lit -festivaalin kansainvälisistä tähtivieraista.

Festivaalin alla julkaistiin sopivasti suomeksi Anyurun palkittu uutuuskirja (He hukkuvat äitiensä kyyneliin, S&S 2018). Kun kirjaa mainostetaan, että se on dystopia ja polttavan ajankohtainen, poistan yleensä varmistimen kuvitellusta pistoolistani ja suhtaudun opukseen suurin varauksin.

Kun kaunokirjailija yrittää tietoisesti olla ajassa kiinni, kirjoittaa ajankohtaista romaania, se johtaa usein kehnoon lopputulokseen. Kaikki kirjat ovat ilman väkinäistä yritystäkin tavalla tai toisella ajassa kiinni, käsittelivätpä ne historiaa tai tulevaisuutta. Kirjailija ei ajastaan irti pääse.

Dystopioita kavahdan. Tavoistani poiketen luin Anyurun ”dystopian”, kun sain sen kirjastosta käsiini. Dystopiahan tarkoittaa kauhukuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta, ihanneyhteiskunnan vastakohtaa, pelon utopiaa.

Dystopia on Anyuran kirjalle aivan liian kapea määritelmä. He hukkuvat äitiensä kyyneliin on yksinkertaisesti erinomaista kaunokirjallisuutta. Se kasvaa yli ahtaiden lokerointien ja panee ajattelemaan perusasioita: kuka minä olen, kuka sinä olet, keitä me olemme ja mihin olemme menossa.

Kirja alkaa dramaattisesti, kun kolme Isisin nuorta kannattajaa, kaksi miestä ja yksi nainen, hyökkää kirjakauppaan Göteborgissa. Siellä kiistellyn sarjakuvataiteilijan on määrä esiintyä ja keskustella sananvapauden rajoista.

Kesken hyökkäyksen nainen tulee katumapäälle ja kuiskaa toiselle kumppanilleen, että he ovat väärässä paikassa: ”Meidän pitää häipyä.” Nainen elää kahdessa todellisuudessa, hänellä on kaksi minää, kaksi nimeä ja hän kuvittelee eläneensä myös tulevaisuudessa. Hän sairastaa skitsofreniaa.

Kaksi vuotta terrori-iskun jälkeen kirjailija vierailee naisen luona oikeuspsykiatrian laitoksella. Nainen ojentaa kirjailijalle nipun papereita, tarinansa.

Johannes Anyuru, ugandalaisen miehen ja ruotsalaisen naisen poika, kirjoittaa tarinan niin taidokkaasti, että kirjaa ei voi kesken jättää. Se on luettava lähes yhdellä istumalla.

Kirja on täynnä ajankohtaisia teemoja. On terrori-isku, ovat loukkaavat pilapiirrokset, Isis ja islam, maahanmuuttajien ongelmat ja tulevaisuuden kauhukuvat apartheid-yhteiskunnasta, jossa eurooppalaisista arvoista on tullut totalitäärisiä totuuksia. Teemat ovat ajankohtaisia, mutta samalla ajattomia. Miten olla ja elää täällä maan päällä erilaisten ihmisten maailmassa.

Kirjan nimi viittaa terroristijärjestöjen riveihin liittyneisiin nuoriin, jotka hylkäävät perheensä ja lähtevät etsimään elämälleen tarkoitusta sotimalla. Vanhemmilleen he aiheuttavat surua ja murhetta. He hukkuvat äitiensä kyyneliin.

Outi Mennan suomennos on vakuuttavaa työtä. Senkin ansiosta He hukkuvat äitiensä kyyneliin nousee tämän vuoden käännöskirjojen kärkijoukkoon.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat