Jorma Melleri

Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa

  • Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa

Jos nainen on ollut naimisissa Alex Matsonin kanssa, hänellä on ollut lämmin ihmissuhde Olavi Paavolaisen kanssa, pitkä salasuhde yhden jääkärikenraalin kanssa ja hän on ollut toisen jääkärikenraalin kanssa kirjeenvaihdossa lähes 40 vuotta, ja kaiken lisäksi hän on ollut Suomen johtava antroposofi ja Suomen Pen-klubin perustaja, hänen täytyy olla kiinnostava henkilö.

Myönnän, että lähtökohtani lukea kirjailija Kersti Bergrothista tehty uusi elämäkerta ei ollut kirjallinen (Tiina Mahlamäki: Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa, Partuuna 2017). Bergroth (1886-1975) on kirjailija, jolta en ole lukenut yhtään kirjaa. Hänen persoonansa kuitenkin kiinnostaa.

Bergroth eli erikoisen elämän. Hän oli kansainvälinen kirjailija. Hän kirjoitti suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi. Hän matkusteli paljon maailmalla ja asui pitkiä aikoja niin Lontoossa, Pariisissa kuin Roomassa.

Bergroth oli maailmankatsomukseltaan antroposofi, Rudolf Steinerin oppilas. Hän oli pitkään Suomen antroposofien keulahahmo. Hän vieraili usein Sveitsissä, Baselin lähellä, missä sijaitsee antroposofien päämaja.

Mahlamäki kuvaa dramaattisesti, miten Bergroth kerran kävelyretkellä Helsingin Kaivopuistossa löysi itselleen henkisen tien, jota kulkea. Hänelle valkeni yhtäkkiä, että aineella on henkinen puolensa, ja että Goethe oli oikeassa, kun hän Faust-runoelman lopussa kirjoitti: ”Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa.” Siitä elämäkerta sai nimensä.

Bergrothin pitkä, yli 60 vuotta jatkunut kirjallinen tuotanto ei ole kestänyt aikaa. Parhaiten hänen tuotannostaan muistetaan karjalanmurteella kirjoitetut näytelmät Anu ja Mikko sekä Kuparsaare Antti. Hän kirjoitti romaaneja, viihdettä, nuorisokirjoja, pakinoita, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia, lehtijuttuja ja teki käännöstöitä.

Bergroth kirjoitti jostain syystä usein salanimillä. Hänen taiteilijanimistään tunnetuin on Mary Marck, jolla nimellä hän julkaisi nuorisoromaaneja ja tyttökirjoja. Viihderomaaneja hän kirjoitti useilla nimillä, kuten Verna Kangas, Mirjam Heino, Arja Anger ja Betty Cross.

Yllättävintä antia elämäkerrassa ovat kuvaukset Bergrothin suhteista aikansa kulttuuri- ja muihin merkkihenkilöihin. Kun hänen avioliittonsa Alex Matsonin kanssa oli päättynyt, hän solmi vuosikymmenten salasuhteen jääkärikenraali Leonard Grandellin kanssa. Suhde pidettiin salassa, koska Grandell oli naimisissa.

Toisen jääkärikenraalin, Lennart Oeschin kanssa, Bergroth kävi aktiivista kirjeenvaihtoa lähes 40 vuotta. Bergrothin kirjeet ovat Kansallisarkistossa, Oeschin kirjeet ovat kadonneet.

Eikä nuori Kersti Bergroth säästynyt myöskään loistavan Olavi Paavolaisen kosketukselta. Kirjailijamatkalla Viroon vastaeronneella Bergrothilla ja Paavolaisella oli ”lämmin ja läheinen suhde”. Bergroth kirjoitti, että Paavolaisesta jäi mieleen erityisen ”kauniita, komeita ja romanttisia kuvia”.

Paavolainen muistutti lyhyeksi jääneestä suhteesta omalla tavallaan. Hän omisti kirjallisia piirejä ravistelleen merkkiteoksensa Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa (1932) Kersti Bergrothille ja Lauri Viljaselle.

Kun Bergroth on lähes unohdettu kirjailija, elämäkerran kirjoittaja katsoo tarpeelliseksi perustella pitkään, miksi hänestä on pitänyt kirjoittaa kokonainen kirja. Mahlamäkeä kiinnostaa erityisesti Bergrothin henkinen tie, mutta myös kirjailijan persoona:

”Minua kiinnostaa se ristiriita, joka oli näyttävän ja ihastusta ja ihailijoita keräävän naisen sekä ulkonäköään häpeilevän ja yksinäisyyttään surkuttelevan naisen välillä.”

Bergroth itse kirjoitti, että ihmisen elämä on kuin jumalien suunnittelema näytelmä. Täältä katsomon puolelta tätäkin näytelmää, Kersti Bergrothin elämää, on opettavaista katsella.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Kersti Bergrothin tarina oli minulta täysin mennyt ohi. Kiitos kirjoituksesta. Sotatalousalalla palvelleena en malta olla kommentoimatta Grandellista.

Jääkärikenraaliluutnantti Leonard Grandell (s. 1.10.1894 Nauvossa, k. 2.2.1967) opiskeli mm. Teknillisessä korkeakoulussa /1913-14) sekä Helsingin yliopistossa (1915). Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa Pfadfinder-kurssille, palasi 25.2.1918 Vaasaan ja otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, talvisotaan sotatalousosaston päällikkönä, jatkosotaan sotataloustarkastajana (Päämaja II) ja erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen vuonna 1944.

Hän toimi sotien jälkeen puolustuslaitoksen (myöhemmin valtion) metallitehtaiden keskuskonttorin johtajana vuoteen 1946 saakka, jolloin hän siirtyi varapääjohtajaksi sotakorvausten maksamista varten perustettuun Valtion Metalliteollisuuteen (Valmet). Valtion hankkiman lentoyhtiö Aero Oy:n toimitusjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi hän siirtyi vuonna 1947 ja oli tehtävässä vuoteen 1960 saakka.

Hänen aloitteestaan Sotataloudellinen Seura ry:n perustava kokous pidettiin Helsingin Katajanokan upseerikerholla 17.4.1956. Seura on julkaissut Sotataloustietoutta kirjasarjaa, jonka ensimmäinen osa (numeroimaton) on minusta mielenkiintoisin. Koko sarja löytyy osoitteesta:
https://www.sotatalousseura.fi/sotataloustietoutta/

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

”Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa.” sai minut googlaamaan Shakespearea:

"Life's but a walking shadow, a poor player. That struts and frets his hour upon the stage. And then is heard no more. It is a tale. Told by an idiot, full of sound and fury,. Signifying nothing."

Cajanderin versio vielä, kun tuo Shakespearen kieli on vähän vaikeaa, jos ei ole tutustunut vanhaan englantiin:

"Elämä vaan on varjo kulkevainen,
Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn' ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla."

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Cajander on kyllä käsittämättömän huono kääntäjä. Ääni ja vimma muuttuu ilmaksi ja tuleksi. Merkitsemättä mitään falskisti mieltä vailla.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Runouden kääntäminen ei ole helppoa ja yleensäkin kääntäminen on tulkitsemista. Lisäksi kahden vanhahtavan kielen vertailukin on hyvin vaikeaa. Sen takia niitä raamatun käännöksiä tehdään niin yleisesti, että hyvin nykykieltä ilmaisevat ihmiset, ainakin minä, olen ilmeisesti alitajuisesti siivonnut vanhaa sanastoa pois.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen Vastaus kommenttiin #6

No traagisinta on kai tajuta että jossain tehtiin neljäsataa vuotta sitten syvyyspsykologisiin ikirakenteisiin palautuvia ja sitä kautta myös uuden ajan eurooppalais-länsimaalaista ihmistä puhuttelevia näytelmiä -- samaan aikaan täällä elettiin ennemminkin syvän keskiajan tunnoissa ja osin ihan kivikautisissa oloissa.

Se on takamatka, jota ei ole mahdollista harppoen kuroa umpeen. Eivät henkiset resurssit ole koulutettavissa tai organisoitavissa -- kulttuuriset tiedon ja vallan alkiot ovat mitkä ovat, eivätkä kollektiivitekijät ole korvattavissa millään yksilöllisillä irtiotoilla. Kirjallisuus on instituutio, samoin teatteri, tai elokuva, ja instituutioita määräävät kollektiivivoimat.

Cajander -- kokonainen paatoksellisen lausuntalyriikan perinne, jossa retoriset suggestiot huumaavat kuulijan -- ja Shakespeare, joka sovitti sanansa nin että näyttelijän hengitys ei estänyt skarppaamasta vaikean mutta täsmällisen sisällön esiintuloa -- on huono yhdistelmä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #7

Minä olen parantanut huomattavasti englannin kuullunymmärtämistäni nyt vuoden aikana, kun Youtubessa on vihdoin tyydyttävä automaattinen tekstitys eli puhujariippumaton puheentunnistus ja TEDistäkin olen katsellut englanniksi maailman kuuluisimpien tieteilijöiden puheita tekstitys päällä.

Annoit siis minulle idean hakea Youtubessa shakespeare plays with english subtitles ja neljäntenä minulla näkyi MACBETH // FULL MOVIE. Noin 540 000 tulosta. Voisi vähän välillä parantaa myös vanhahtavan englannin taitoja.

Minulle englanti oli hyvin iso ikkuna maailmalle 18-vuotiaana. Harpotaan sitä takamatkaa. Kiitos.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Pannaanpa tähän myös Goethen Faustia saksaksi: ”Alles Vergängliche ist nur ein Gleichnis.” Sama suomeksi: Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kaikki katoavainen on vain vertauskuvaa. Ei siis profaani, vaan se mikä menee aikojen lopussa lopullisesti ohi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mielenkiintoisia nimiä sikäli, että muutamista muodostuu heti mielleyhtymä.

Bergroth. "Anu ja Mikko" on ehkä kesäteatterikamaa, mutta siinä sarjassa parhaimmistoa. Vanhaisäntä puhuu sitaatein, ja tekee sen tavattoman hauskasti. Muistinvaraisesti esim: "Miu pittää sannoo niiko se männävuotine kesävieras, jot 'juu'."

Steiner. Hänellä on nimissään kokonainen pedagoginen koulukunta, jonka ajatuksen minä tiivistäisin sanoihin "sormivärejä ja sekavia puheita".

Oesch. Isälläni (1918-2002) oli hänestä jonkin verran tietoa tai ainakin käsityksiä, ja muistan faijan ääntämyksenkin: "Öss".

Paavolainen. Bingo! Minäkin olen fiilistellyt Nurnbergin Zeppelinfeldillä, tosin yli 80 vuotta kirjailijaa myöhemmin, natsialttarin kivipintojen jo uhkaavasti hilseillessä. Kiitos Heikki Aittokoski, joka kirjoitit johdatuksen aiheeseen teoksessasi "Kuolemantanssi"!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset