Jorma Melleri

Sortovaltaa vastaan sanoin ja sävelin

  • Sortovaltaa vastaan sanoin ja sävelin

Tällä viikolla on vietetty tietokirjaviikkoa. Se huipentuu sunnuntaina (3.9.2017) valtakunnalliseen Lue tietokirjaa! -päivään, joka kannustaa ihmisiä lukemaan tietokirjoja.

Otin vinkistä vaarin ja luin uuden tietokirjan, joka sopii hyvin myös Suomi 100 -teemaan (Minna Maijala: Kultakauden maanalainen vastarinta, Otava 2017). Kirjan alaotsikko kertoo enemmän mistä on kysymys: Sortokauden taisto isänmaan ja sananvapauden puolesta.

Suomen taiteen kultakaudeksi kutsutaan yleensä vuosia 1880-1910. Noihin vuosiin osuvat niin sortokaudet kuin Suomen kansallinen herääminen. Maijalan kirja päättyy vuoteen 1905.

Helmikuun manifestin jälkeen 1899 Suomessa vallitsi pelko ja epävarmuus, kun Venäjä ryhtyi kovin ottein venäläistämään Suomea. Juristin koulutuksen saanut kirjailija Arvid Järnefelt kiteytti tilanteen niin, että kohta Suomessa saadaan päättää itsenäisesti vain sellaisista asioista kuin ojitus, aitaus, kalastus, metsästys ja orihevosten päästäminen kevätlaitumille.

Maijala kertoo valaisevin esimerkein, miten hetken lamaannuksen jälkeen manifesti herätti valtavan taistelutahdon. Sivistyneistö havahtui, Suomi heräsi. Herman Gummeruksen mielestä manifesti vaikutti ylioppilaisiin kuin raikuva sotatorven toitotus.

Sensuuri ei osannut lukea tai ymmärtänyt symboliikkaa, kun antoi Eino Leinon runoilla Päivälehdessä, että idästä leviää myrkyllistä sumua, joka ”maata myöten kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee”. Ja kansa kuiskii ”tullut turman on ja taudin aika”.

Taisteluhenkeä nostattivat runoilijat, kirjailijat, säveltäjät ja muut taiteilijat. Sibelius sävelsi nopeasti protestilaulun, Ateenalaisten laulun, Athénarnes sång, joka esitettiin ensi kerran jo huhtikuussa 1899.

Sorron vastapainoksi syntyi maanalainen toimintakulttuuri: pidettiin salaisia kokouksia, järjestettiin salassa kansallisia protesteja, piilotettiin vastarinnan viestit sensuurilta piiloon rivien väliin ja vertauskuviin.

Suuria käännekohtia helmikuun manifestin lisäksi olivat kenraalikuvernööri Bobrikovin murha 1904 ja suurlakko seuraavana vuonna. Kun Eugen Schauman ampui Bobrikovin, tunnelmat olivat ristiriitaiset. Teko sai ymmärrystä ja siitä iloittiinkin näyttävästi.

Helsingissä väkijoukossa juhlivat myös säveltäjät Jean Sibelius ja Armas Järnefelt. Heidän äänekäs ilonpitonsa kiinnitti poliisin huomion ja kaksikko vietiin kuulusteltavaksi. Pöytäkirjaan merkittiin kiinnioton aiheeksi ”omotiverad glädje”, aiheeton ilo. Se kuvasi hyvin ristiriitaisia tunnelmia.

Suomalaisten yhtenäinen rintama murentui viimeistään suurlakossa. Kuva yhtenäisestä kansasta kärsi täydellisen haaksirikon. Sivistyneistölle tuli yllätyksenä, että työväki taisteli omista eduistaan eikä esimerkiksi Juhani Ahon mielestä välittänyt kansan kokonaisedusta.

Aho kirjoitti, että verilöyly omia kansalaisia kohtaan jäi tulematta ainoastaan sen tähden, että pelättiin venäläisten kanuunoita.

Marraskuun manifesti 1905 päätti ensimmäisen sortokauden. Optimismi haihtui sen jälkeen pian ja Venäjän ote alkoi jälleen kiristyä. Yhä useammat alkoivat elätellä toiveita Suomen itsenäisyydestä.

Maijala kirjoitti kolme vuotta sitten loisteliaan elämäkerran Minna Canthista, josta hän on tehnyt myös väitöskirjansa. Pätevää työtä on tämä uusikin teos, tutkimus vaikeasta ajasta, jolloin suomalaiset kamppailivat perusoikeuksiensa puolesta.

Kirjansa Maijala on omistanut kaikille niille, jotka tälläkin hetkellä taistelevat sananvapauden, rajoittamattoman ihmisarvon ja oman kulttuurinsa puolesta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"Kirjansa Maijala on omistanut kaikille niille, jotka tälläkin hetkellä taistelevat sananvapauden, rajoittamattoman ihmisarvon ja oman kulttuurinsa puolesta"

Siis vihapuhujille ja hahapuhujille.

Jukka Lampinen

Suomenruotsalaiset oli ihan tyytyväisiä sortovuosiin, ne aktivoitui vasta sitten kun Venäjä alkoi uhkaamaan ruotsalaisten virkamiesten valtaa Suomessa.
Ennenkaikkea suuri merkitys oli, Suomen kielen oikeuksien lisäämisellä.
Suomen sivistyneistö oli lähes sataprosenttisesti ruotsin kielistä.
Ne ei taisteleet Suomen puolesta, vaan oman valtansa puolesta, vallastaan suomalaisiin.
Ruotsalainen virkamieskunta oli todellinen vallankäyttäjä Suomessa, venäläiset oli vain marionetteja.
Tämän todellisuuden työläiset ymmärsi oikein hyvin, sillä he näkivät vain itseään sortavan ja alistavan ruotsalaisen virkamiehen.
Kansalle ruotsalaiset oli vihollisia ei venäläiset, vaikka Venäjä oli näennäisesti vallassa, todellinen valta oli edelleen ruotsalaisella miehittäjällä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset