*

Jorma Melleri

Lauri Viita - sanojen kirvesmies

  • Lauri Viita - sanojen kirvesmies

Kirjailija Lauri Viidan (1916-1965) syntymästä on kulunut sata vuotta (17.12.2016). Juhlavuoden kunniaksi joukko tutkijoita on julkaissut 11 esseetä kirjailijasta ja hänen tuotannostaan (Olli Löytty ym: Luojan palikkaleikki - esseitä Lauri Viidasta, Teos 2016).

Viita kirjoitti vain neljä runokokoelmaa ja kaksi romaania, mutta hänen tuotantoaan on tutkittu paljon; on väitöskirjoja ja graduja, hänestä on tehty näytelmiä ja elokuvia.

Jo Viidan runokokoelmien nimet antavat viitteen siitä, millaisesta kielellä leikittelijästä on kysymys: Betonimylläri, Kukunor, Käppyräinen ja Suutarikin, suuri viisas.

Viita oli aivan poikkeuksellinen ilmiö. Hänen tapansa käyttää suomen kieltä tuo mieleen, kuten professori Yrjö Varpio arvioi, kieltä opettelevan lapsen innon maistella sanojen sävyjä ja taivutella niiden muotoja oikkujensa mukaan.

Viita oli sanojen ja lauseiden kirvesmies. Ammatiltaankin hän oli kirvesmies, kunnes ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi 1948. Lukion hän oli jättänyt kesken.

Aikalaisten oli vaikea lokeroida Viitaa mihinkään ryhmään. Runot ovat niin villiä ja omalaatuista helskyttelyä, että ne eivät sovi ahtaisiin raameihin. Kuten esseekokoelmassa todetaan, Viita elää samanaikaisesti suuruudessa ja pienuudessa, kaikkivaltiudessa ja lapsenomaisuudessa. Hän oli aina keksimässä jotain uutta.

Tänä päivänä tunnetuin Viidan runoista lienee Alfhild, jota ei voi välttyä kuulemasta äitienpäivänä: "Äidit vain, nuo toivossa väkevät, / Jumalan näkevät. / Heille on annettu voima ja valta / kohota unessa pilvien alta / ja katsella korkeammalta." Alfhild oli Viidan äiti.

On kiinnostavaa lukea, miten nykypäivän tutkijat analysoivat Viidan tuotantoa. Tulkintoja riittää, mutta Viitaa voi lukea myös vapautuneesti ja kepeästi kielestä nauttien, kuten Eeva-Liisa Manner, joka aikoinaan kirjoitti Kukunorista:

"Ah, mikä kirja! Viisas ja visainen ja mahdottoman hauska. Ota nyt sitten selvää, mikä siinä on ylintä viisautta, mikä pelkkää lorua. Minä puolestani en yrittänytkään ottaa selvää Kukunorin kaikista arvoituksista - enkä ymmärrä, miksi pitäisi ottaakaan. Ratkaisuja voi olla lukemattomia - taikka sitten ei yhtään."

Otetaan Kukunorista esimerkiksi runo Tikanpolkka. Professori Yrjö Varpion mielestä se on kokoelman avainruno, joka pilkkaa taidetta ymmärtämätöntä arvostelijaa. Kun emme ole täysin perillä 1950-luvun kirjallisista intohimoista, nauttikaamme runosta muuten vaan:

"Tikka päätään puuhun nakkaa,
muttei loukkaa,
koskei lakkaa,
vaikka jäistä kuusta hakkaa,
jotta koko kumpu kolkkaa
tikanpolkkaa
taikka
vaikka
silkka pilkka sakka rokka rikka
joka kukon kurkkuun poukkaa
eikä edes ensimmäistä
pitkää, pätkää, umpijäistä
käppyräistä
soukkaa
toukkaa
koskaan moukan noukkaan koukkaa
viisivarvastikka."

Lauri Viita kuoli joulukuussa 1965 auto-onnettomuudessa. Samana päivänä julkaistiin Parnassossa Viidan runosikermä Onni, joka päättyy näin: "Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä."

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Lauri Viita - sanojen kirvesmies''

Kai siinä kuivassa moreenissa oli vähän viinaakin.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Jäi mainitsematta Viidan kaksi romaania: Moreeni ja Entäs sitten, Leevi.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Entäs sitten, Leeviä luetti keskikoulussa 60-luvun alkupuolella oppilailla muistaakseni Pahkalan Rauha. Sieltä ensimmäinen lukukokemus Lauri Viidasta.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Juuri näin, Jouko. Entäs sitten, Leevi oli minunkin ensimmäinen kokemus Viidasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Varsin paljon siteerattu kirjailija, kansan mieleen ja siten kulttuurin lähettiläs. Ehkäpä numero yksi Suomessa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hotelli Ilveksen kerroskäytävillä (katuosoite Hatanpään valtatie) olivat ainakin vielä viime vuosikymmenellä matot, joissa toistuivat Alfhild-runon ensi säkeet. Kai se jonkinlainen kunnianosoitus oli olevinaan, mutta minusta tuntui hölmöltä talloa kuuluisaa runoa kengänpohjien alla.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Niinpä. Kun Viidasta puhutaan, on mainittava Tampere ja Pispala.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Kiitos, hieno ploki Viidasta!

Luominen on mulle paras sen Eino Leinon Apollon kans, asiaanko asiaan suhteellisuuentajua ja jotaki!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Viita osasi pyöritellä sanoja, Kuudenvanha peikkopari Kukunor ja Kalahari

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Harvoin Viidan roolista Aila Meriluodon puolisona puhutaan. Hän, siis Aila, kuvasi romaanissaan 'Vaarallista kokea' WSOY 1996 (Päiväkirjat vv. 1953-1975) myös raskasta rooliaan Laurin puolisona.

Viita sairasti skitsofreniaa, joka ei taltuta luovuutta, mutta saattaa olla ylivoimainen este parisuhteen onnistumiselle.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Aila Meriluoto kirjoitti Lauri Viidasta kirjan myös WSOY:n sarjaan Legenda jo eläessään. Kirjaa on laajalti kehuttu.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Aila Meriluoto ei kuitenkaan ollut tamperelainen niin kuin Lauri Viita. Tamperelaisista runoilijoista sittemmin Kari Aronpuro ammensi oppinsa Eeva-Liisa Mannerilta, mutta se on sitten toinen stoori.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Onhan se Meriluodon kirjakin tarpeellinen, mutta ajoittain tulee mieleen Viidan oma aforismi:

"Ellei tutkijan näkökulma ole avarampi kuin tarkasteltava teos, tämä näyttää auringonpimennykseltä."

Moreenia lukiessa on vaikea olla vertaamatta kirjoittajaa Charlie Parkeriin. Viidan yhdessä kappaleessa ja Parkerin yhdessä choruksessa on niin paljon ideoita, että useimmat kirjailijat ja säveltäjät käyttävät ikänsä yhden sellaisen löytämiseen.

Siteeraan satunnaisen jakson:

" – Kyllähän niistä vihollisista sentään jotenkin selviytyisi, mutta tovereista ei selviydy itse pirukaan. Saat nähdä, että sama kaarti tämän sodan voittaa ja häviää, porvari sen kun nauraa ja lukee tarinoita.

Niin oli Oskari sanonut Iisakille kohta Vilppulan-retken jälkeen. Miksi? Ja miksi juuri Iisakille? Todella: miksi ihminen puhuu toiselle siten kuin itse ajattelee, ja toiselle niinkuin luulee tämän ajattelevan? Miksi lapset tuntevat vanhempansa, oppilaat opettajansa, palvelijat isäntänsä, sotamiehet päällikkönsä paljon paremmin kuin nämä heidät? Ja nainen miehen, sanotaan. Joka tapauksessa on varmaa, että Diogenes hyötyi paljon enemmän tynnyristään kuin lyhdystään.

Niin oli laita myös Iisakin suhteen. Jos hänestä olisi loistanut se suuri valo, johon kansa pimeydestä katsoo, niin hän ei olisi milloinkaan joutunut näkemään ihmisten varjoja. Ehkä Iisakki olisi ihmetellyt Oskarin urhoollista mielenmalttia ja kunnioittanut tämän järkkymätöntä kansanvaltaista vakaumusta, ellei hän olisi oivaltanut, minkä takia tämä ei palannut suoraa päätä Pispalaan, vaan alistui tyynesti uuden päällikön komentoon. Oskarihan jäi vain omin silmin toteamaan, että asiat sujuivat täsmälleen siten kuin hän, Oskari Peltonen, oli ajatellut."

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kyähä tamperelaine Viitansa osaa ninku sääki. Se Entäs sitten, Leevi on lukemati, mutta ohan se laikussa. (Tampere-Suami sanakirjasta: laikku = kirjasto)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #18

Leevi on kiinnostava tapaus sarjassa "riippuu siitä, mihin vertaa".

Oletetaan henkilö, joka hallitsee suomen kielen täydellisesti, mutta ei ole koskaan lukenut yhtään vuonna 1965 julkaistua suomenkielistä romaania, eikä Lauri Viidan Moreenia.

Jos hänen eteensä nyt kannettaisiin kaikki vuoden 1965 romaanit ja pyydettäisiin panemaan ne järjestykseen, tulos olisi ilmeinen: Entäs sitten, Leevi olisi paras tai ainakin yhtä hyvä kuin mikä muu tahansa.

Kirjan ongelma on sama kuin Paavo Haavikon näytelmien: kaikki henkilöt puhuvat kirjailijan omia aforismeja.

Latteus ei johdu pelkästään mielenterveyden ongelmista. Kyse oli myös siitä, että Viita rupesi, myöhempien Kaurismäen veljesten tavoin, miettimään kielensä käännettävyyttä. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä koko Leevi-trilogia.

Kateeksi kävisi oletushenkilöämme, jos hän pääsisi lukemaan Moreenin heti vuoden 1965 lässytysten jälkeen.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri Vastaus kommenttiin #19

J-P Vuorela, tämä oli hyvä analyysi. Ilmankos en muista Leevistä enää mitään. Se ei tainnut koulupoikaan aikoinaan mitään syvempää jälkeä jättää, ehkä myös siksi, että se oli opettajan määräämää pakkoluentaa. Pitäisi lukea uudestaan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #20

Yllättävää, että opettaja luetutti juuri Leeviä. Itse koin aikoinaan (25-vuotiaana?) sen antoisaksi, koska olin jo Viita-fani, mutta tuskin tämä kirja tekee montakaan sellaiseksi.

Mitä muistan, on, että sen päähenkilö on kirjailjaksi pyrkivä nuorukainen, jota varoitetaan kielenpyörittelystä, koska se on muillakin liittynyt skitsofreniaan. Aihe on vähän liiankin omakohtainen. Kykyä nousta itsekeskeisyydestä laajemman yhteisön kuvaajaksi Viidalla ei ehkä tuossa vaiheesa enää ollut.

Meriluodon Viita-elämäkerta ei minusta ole mikään auringonpimennys, joskin on myönnettävä, että muistikuvani siitäkin ovat vuosien takaa, Viidan tuotannosta vielä kauempaa. Mutta mielikuvani on, että Meriluoto ymmärsi sekä Viidan suuruutta että pienuutta, joten siinä mielessä näkökulma on avarampi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #23

Ei Meriluodon ymmärryksessä vikaa ole. Usein vain unohdetaan, että kaikki se, mikä teki Lauri Viidasta Lauri Viidan oli tapahtunut ennen kuin hän tapasi Meriluodon. Se vain tulostui Moreenissa, Kukunorissa, Käppyräisessä, Suutarissa ja Leevissä.

Viidasta sodan käyneenä kirves- ja urheilumiehenä ja Kertun lapsien pispalaisena isänä on nyt kirjoittanut Heikki Salo.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #19

Kiitos. Täytyy lukea se kirja. Runot on kuluneet käsissä, menen nyssitte laikkuun.

PS. Ja käyn soittamassa Charlie Parkerin, joskaan ei ole sama.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Lauri Viidan runo "Metsä" tulee usein mieleeni, kun liikun metsässä.
Huono juttu, muistan vain ekä säkeen "Mitä sinusta metsä" olen yrittäny löytää koko runon mutta en ole onnistunut.
Jospa joku teistä!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Metsä

Mitäpä sinusta, metsä?
Jos osaisi onnestansa
ihminen iloa puida,
niin mitä sinusta, metsä?

Kokoaisinko koreat:
honkia humisevia,
kuusenkukkia, kanervaa,
ulpukan suviunia.

Vaikeat valitsisinko,
Suomen surmatko sanoisin:
laulaisin lumilakanan,
vetäisin verisen viirun.

Vaiko nuotion näkisin:
yö ylinnä ympärillä
itsenäni ihmisenä
sytytän punaisen soihdun.

Multamummuni kädestä
tervaskannon kaivanenkin.
Taaton tänne tallettaman
valon varjoille viritän.

- On kokoelmassa Suutarikin, suuri viisas

Edit: Ai niin, siinä on välilyönti ennen kaksoispisteitä.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kiitos, kiitos Seija! Heti kirjoitan tuon ylös. Yriytän opetella ulkoa ,no,
ainaki jossain määrin.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset