*

Jorma Melleri

Mies, ja hänen asiansa

  • Mies, ja hänen asiansa

Olen juuri lukenut syksyn toistaiseksi vaikuttavimman romaanin (Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa, Siltala 2016). Se on kuusikymppisen asianajajan tilinteko elämästään. Kirja etenee kuin juna tunti tunnilta viikon ajan.

Saisio kirjoittaa sellaista kurinalaista tajunnanvirtaa, johon vain mestarit kykenevät. Tiheätunnelmainen kirja on helppo lukea, siinä ei turhia kikkailla. Dialogi on iskevää ja yksinkertaista, mutta asiat ovat painavia. Lukemista helpottaa kirjan ilmava taitto, rivien välit ovat leveät ja lauseet lyhyitä.

On kyse rikoksesta ja rangaistuksesta, tunnustuksesta ja katumuksesta sekä uhreista ja terapiasta. Kun sanotaan rikos ja rangaistus, mieleen tulee tietenkin Dostojevski, mutta ei siitä sen enempää.

Asianajaja ja hänen ystävänsä Pablo ovat nuoruuden retkillään Euroopassa surmanneet suutuspäissään kaksi nuorta naista Firenzessä, paenneet paikalta ja välttäneet rangaistuksen.

Vai ovatko surmatyöt vain sairaan mielen harhaa, pahaa unta?

Kirja alkaa siitä, kun mies lukee lehdestä, että Pablo on kuollut. Mies menee pois tolaltaan. Asianajaja: "Ystäviä minulla on ollut kaksi. Pablo ja Jon. Pabloa minä en ole nähnyt kolmeenkymmeneenkahdeksaan ja puoleen vuoteen, hän on paras ystäväni. Murha ei vanhene, eikä murhan ryvettämä ystävyys."

Asianajaja haluaa erään asiakkaansa tavoin sekä tunnustaa että säilyttää salaisuutensa. Mies järkeilee: "Kun salaisuus on jaettu, se lakkaa olemasta salaisuus. Ja salaisuuksia ihminen tarvitsee. Kun on antanut hyvän salaisuuden pois, täytyy hankkia pari uutta tilalle. Ja isot salaisuudet. Niistä en sano mitään."

Asianajaja alkaa epäillä, että hän on kuvitellut Pablon kuolinilmoituksen. Miehen mieli järkkyy, vaimo huolestuu, työtoverit katsovat pitkään ja kohta mies onkin lukkojen takana, suljetulla osastolla.

Yhdeksi avainhahmoksi kirjassa kasvaa asianajajan työtoveri Meskalin, jolle mies lopulta väkinäisen keskustelun jälkeen uskoutuu, mitä katuu myöhemmin. Meskalin on kummallinen tyyppi, puhuu ruoka suussa ja on aina hyväntuulinen, ei katso koskaan silmiin, on "oudolla tavalla rakastettava", herännäinen juristi.

Meskalin ei ole terapiamiehiä. Hän haluaa pelastaa sieluja: "Rikos ja rangaistus. Ei rikos ja terapia. Rangaistukselta puuttuu sovittava aspekti, kun siihen liitetään terapia. Terapia hoitaa mieltä mutta vahingoittaa sielua. Se riistää rangaistulta ihmiseltä katumuksen ja sovituksen, mahdollisuuden pelastaa sielunsa."

Mitä tapahtui Firenzessä kauan sitten? Meskalin tutkii asiaa ja väittää, että muuan Pier Paolo Visconti istui 28 vuotta syyttömänä vankilassa surmatöistä. Vai oliko häntä olemassakaan? Pasolini? Visconti? Kuka huijaa ja ketä?

Meskalin tulee tapaamaan asianajajaa sairaalaan, mutta mies tuskastuu: "Tunnustus. Rangaistus. Katumus. Ne ovat sanoja, jotka pysyvät minulle mykkinä. Mahtipontisia, hurmahenkisiä sanoja. Minua kyllästyttää tämä tapaaminen. Toivoisin, että Meskalin ymmärtäisi lähteä."

Sairaalan levottoman viikonlopun jälkeen vangitseva ja vimmainen tarina päättyy vähän lepsusti, kun Herra Mukava, lääkäri, selittää, että REM-unen (vilkeuni) aikana ei ole hyvä herättää ihmistä. "Sen aikana nähdään unet, jotka usein valveilla unohtuvat."

Kyllä me ne aaveet yhdessä karkoitetaan, sanoo herra Mukava asianajajalle. Kirja loppuu, terapia alkaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pirkko Saisiosta ei voi muuta kuin tykätä lukuelämyksenä.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Aamulehden toimittajan arvio: "Pirkko Saisio saattaa hyvin olla paras elossa oleva suomalainen kirjailija."

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset