*

Jorma Melleri

Tankkien kesä salaisuuksia täynnä

  • Tankkien kesä salaisuuksia täynnä

Tankkien kesä, elokuu 1968, oli Euroopan hullun vuoden dramaattinen huipennus. Kun neuvostojoukot miehittivät Prahan, varpaisillaan oltiin myös Kuopiossa, jonka tunnelmia muutaman elokuisen päivän ajalta Sirpa Kähkönen kuvaa uudessa romaanissaan (Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä, Otava 2016).

Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän rupesin kiinnittämään huomiota Kähkösen kieleen. Runollinen kieli koukuttaa. Välillä on pysähdyttävä ja luettava uudestaan. Otetaan esimerkki. Kuopioon palannut arkkitehti Juho Tiihonen ylistää kirjeessään eräälle Roselle kaupunkia:

"Tule niin minä näytän sinulle kaupungin, joka on puoleksi unta ja varjoja, hankien hohdetta, lehtien läikettä, katoavia kortteleita, mäkien topografiaa, päivänpaahteessa natisevaa kalliota, kuusenpihkaa, neidonkenkiä, kotkansiipiä, laivojen huutoja keskellä kesän silkkistä selkää ja lumen humahduksia peltikatoilta keväisin."

Jos ei nainen tuollaisen kutsuhuudon jälkeen tule, peli on menetetty. Jos vielä on jokin Kuopio-palkinto, jota Kähkönen ei ole saanut, hänelle pitäisi se antaa pikimmiten.

Tankkien kesä on täynnä surumieltä ja salaisuuksia. Tunnelma on usein painostava, joku pelkää sotaakin. Sotien arvetkaan eivät ole vielä umpeutuneet. Katkera, vankileireilläkin virunut kommunisti Lassi Tuomi hyväksyy Neuvostoliiton miehityksen eikä anna tuumaakaan periksi: "Kaiken hyväksyn, minkä he tekevät."

Monen usko kuitenkin horjuu, kun neuvostopanssarit vyöryvät Prahan kaduilla. Nuori Stella Mertanen: "Kaunis se unelma oli, ja nyt niin kipeä, telaketjuin runnottu; en tiedä mitä tilalle, pettymys niin suuri, että päivät unta vain ja öiden ahdistus tosinta totta."

Kuopio ei ole maailman napa, vaikka savolaiset saattavat olla eri mieltä. Kesä jatkuu: vanhoilla on sairautensa ja muistonsa, nuorilla omat kuvionsa. Ajan "edistyksellinen" henki on ollut sellainen, että me emme tee, mitä emme tahdo.

Prahan tapahtumat ovat taustajylinää Kähkösen aiemmista Kuopio-kirjoista tuttujen ihmisten elämälle. Tärkeässä roolissa on jälleen lapsen, Hillan, näkökulma. Kähkönen itse oli elokuussa 1968 nelivuotias. Hilla edustaa uutta aikaa, toivoa.

Eikä Kähkönen tietenkään unohda naisnäkökulmaa: "Aina on ukotta pärjätty", Hilda Tuomi tiivistää.

Kirjan lopussa Kähkönen yltää suorastaan raamatullisiin sfääreihin, kun Juho Tiihonen tekee yhteenvetoa ajan opetuksista.

"Suuret määräävät pienten kohtaloista. Mutta pienet elävät muurin koloissa, vesi virtaa maan alla, betoni halkeilee, lähteet pulppuavat syvyyksissä. Ja jonakin päivänä, kaukaisena ehkä, tuuli käy kolossin yli ja se vavahtaa ja vaipuu polvilleen. Ja pienet, ne huojuvat tuulessa ja kylvävät siemenensä yli maan."

Sirpa Kähkönen on Tankkien kesässä yhdistänyt jälleen taitavasti mikrohistorian, tavallisten ihmisten elämän, makrohistoriaan, aikansa merkittäviin tapahtumiin.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuo vuosi 1968 oli dramaattinen minullekin. Olin lomalla Italiassa, kun kuulin tankkien rymistelleen Prahaan. Minun piti heti syyskuussa lähteä Leningradiin Yleisradion stipendiaattina oppimaan lisää venäjää. Mutta tuossa tilanteessa melkein päätin olla menemättä Neuvostoliittoon. Lähdinpä kuitenkin.

Muistan opiskelija-asunnossa tilanteen, jossa NL ja Tshekkoslovakia pelasivat jääkiekkoa. Joka ikinen ulkomaalainen opiskelija piti tshekkolovakialaisten puolta.

Tässä lisää tuosta vuodesta: http://timouotila1.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuu...

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset