Jorma Melleri

Hyvät, pahat ja Haavikko

  • Hyvät, pahat ja Haavikko

Hannu Mäkelä, 72, saattaa olla Suomen tuotteliain kirjailija, jonka ura jatkuu vauhdikkaasti. Hänen muistelmasarjansa on edennyt neljänteen osaan (Muistan - Otavan aika, Tammi 2015). Se on herkkupala, kurkistus kulissien taakse, tirkistelijän unelma.

Mäkelä palveli Otavaa lähes 20 vuotta (1967-1986). Kuvaus kustantajan työstä on herkullinen ja hämmentävä, riemastuttava ja traaginen, täynnä julmia ihmiskohtaloita, hyviä ja pahoja. Kirjan keskeinen hahmo Paavo Haavikko on ensin hyvä, sitten paha.

Hyviä ovat Antti Tuuri, Erno Paasilinna ja Samuli Paronen, mutta myös Antti Hyry ja Veikon veli Pentti Huovinen, kollega Otavasta. Pahat Mäkelä kuittaa lyhyellä, ilkeällä pistolla: Pekka Tarkka potkaisee nilkkaan jalkapallo-ottelussa, vaikka on samassa joukkueessa, Matti Rossi lyö turpaan Kirjailijaliiton kokouksessa niin, että veri lentää.

Ilkeimmät kommentit menevät Otavan väelle. Pekan veli Jukka Tarkka ei ole tehtäviensä tasalla, Jukka Kemppisen kanssa välit ovat huonot eikä ilmapiiriä paranna se, että Jukan vaimo Marja heilastelee Haavikon kanssa.

Meno Otavassa on kuin saippuaoopperassa. Reenpäät eivät ole tehtäviensä tasalla ja konkurssikypsää yritystä pestataan pelastamaan Paavo Haavikko. Tehtävä onnistui, mutta Haavikolle kävi huonosti.

Nuori Haavikko oli Mäkelän mielestä nopea, älykäs ja viisas runoilija. Vanheneva Haavikko taas oli jotakin aivan muuta: "Vuosien myötä joudun seuraamaan metamorfoosia, jossa viisaasta runoilijasta ja etevästä talousmiehestä kehittyy narsistinen, pienestä loukkaantuva, vähästä suuttuva ja omaa egoaan rakastava linnake, joka henkistä taantumistaan sekä hoitaa että pönkittää viinin ja naisten avulla."

Mäkelän kirja on myös juorukirja. Siinä on kymmeniä henkilökuvia kirjailijoista, joista monet ovat jo kuolleet. He eivät kysele intimiteettisuojansa perään.

Kirjailijat ovatkin "vaarallista" väkeä. Jos olet kirjailijan kaveri, voit olla kohta materiaalia hänen kirjassaan. Ennen kirjoitettiin kirjeitäkin. Ne Hannu Mäkelä on arkistoinut tarkkaan ja käyttää niitä nyt muistelmiensa aineistona.

Kirjan ansioihin kuuluu se, että Mäkelä tuo esille unohdettuja kirjailijoita, jotka eivät elinaikanaan saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Sellaisia ovat mm. Hannu Salakka ja Maila Pylkkönen, miksei myös Eeva-Kaarina Suosalmi.

Mielenkiintoisia ovat Mäkelän kuvaukset siitä, miten alkoi esimerkiksi Antti Tuurin ja Laila Hirvisaaren ura kirjailijana. Lailan silloinen aviomies Heikki Hietamies soitteli Mäkelälle ja toitotti, että "vaimoni on tullut hulluksi" ja kirjoittanut kirjan.

Teekkari Antti Tuurin ensi tarjouksen Otavalle Hannu Mäkelä hylkää, mutta kirjoittaa saatekirjeeseen sentään kannustavan viestin: "Jos vielä joskus kirjoitatte jotakin, lukisimme uusia tekstejänne mielellämme."

Otavassa henkilösuhteet olivat rempallaan, viina virtasi, naisissa käytiin ja pirssillä ajeltiin kustantajan laskuun pitkiä matkoja.

Mäkelällä oli monenlaisia rooleja: hän oli sosiaalityöntekijä, rahanlainaaja, seurustelu-upseeri, hoitoon ohjaaja ja pitihän kustantajan lukea myös käsikirjoituksia sekä kirjoittaa omiakin kirjoja.

Laajaan teokseen mahtuu pikku virheitäkin. Rauna-Riitta Lahtela ei ole Mikael Jungnerin äiti vaan äidin sisko. Äidin etunimi on Marketta. Jungnerin Mäkelä lyhentää muotoon Junger.

Mäkelä viljelee toistuvasti sanaa ulkolainen. Joko se on hyväksytty suomen kieleen?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Jos Mäkelä sanaa käyttää ja sinä ymmärrät sen, se on hyväksytty. Suomessa ei ole Ruotsin tapaan virallista sanalistaa (SAOL), johon kuulumattomia sanoja ei saisi käyttää. Kielitoimiston sanakirja sanoo: ulkolainen, paremmin: ulkomainen t. ulkomaalainen.

Aika äskettäin oli joko TS:ssa tai hesarissa juttu uudissanoista ruotsin ja suomen kielissä ja miten kielitoimisto suhtautuu niihin. Suomessa kielitoimisto jopa etsii uudissanoja. Kyllä ruotsiinkin uusia sanoja tulee, mutta vastustus on suurempaa ja SAOL päivittyy useiden vuosien välein. SAOL 12, joka minulla on hyllyssä, julkaistiin 1998, SAOL 13 on uusin ja julkaistiin 2006.

En viitsi paremmin tarkistaa, mutta suomenruotsi tuntuu olevan riikinruotsia edistyksellisempää. Kevään ÅU:ssa oli juttu vehkeestä nimeltä drönare (kuhnuri), joka on suora käännös englannin drone-sanasta. Suomessa sille ei ole vielä vakiintunutta nimeä, mutta se on yleensä nelipotkurinen kauko-ohjattava pienoiskopteri. SAOL tuntee drönare:n vain eläinkuntaan liittyvässä merkityksessä.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

En malta olla lisäämättä anekdoottista kokemusta. Olin nuorena riittävän naivi viedäkseni henkilökohtaisesti aforistisen runokokoelmayritelmän Otavaan. Astuttuani sisään edeskäypä viittasi toiseen kerrokseen, missä vastassa oli Paavo Haavikko. Haavikko tiedusteli asiani ja ohjasi minut kohteliaasti Hannu Mäkelän ovelle.

Mäkelä istui valtavan käsikirjoituspinon täyttämän pöytänsä takana silmälasit nenällään. Ilmoitin asiani jolloin Mäkelä vastasi "urts" ja nyökkäsi pöydänkulman suuntaan mihin asetin käsikirjoitukseni pinon päällimmäiseksi. Kiitin ja poistuin.

Aulassa Haavikko oli hävinnyt mutta tilallaan oli Mannerheim, joka roikkui seinällä Reenpäiden rinnalla. - Kohteliaan ajan kuluttua sain käsikirjoitukseni takaisin vakioviestein.

Silloin kirjoittajilla oli tapana valittaa korkeasta kustannuskynnyksestä. Otavalla kustantajan kynnys ei ollut korkea, kun kadulta poiketen sekä kättelin Haavikon että tapasin Mäkelän. Amerikoissa tuskin olisin päässyt edes agentin juttusille.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset