Jorma Melleri

Joulun suosituin lahjakirja?

  • Joulun suosituin lahjakirja?

Tämän joulun suosituin lahjakirja lienee Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Sen Anne Brunila valitsi Finlandia-voittajaksi. Valinta ei ollut huono. Jos puoletkin lahjakirjan saaneista jaksaa lukea kirjan loppuun, nostan hattua. Kirjassa on lähes 600 sivua.

Suomalainen kirjallisuuskeskustelu on sitä, että keskustellaan Finlandia-palkinnosta. Ja kun palkinto on jaettu, suomalaiset ostavat voittajakirjan joululahjaksi. Joulun alla myydään valtaosa kirjoista.

Anne Brunila kehui Valtosen kirjan tajunnan räjäyttäväksi teokseksi. Itse olen yhä tajuissani, vaikka lopetin juuri muutaman päivän luku-urakkani. Aikalaisarviot ovat usein menneet pieleen, kun on katsottu jälkikäteen, mitkä teokset kestävät ajan rientoa. Siksi onkin syytä olla varovainen, ettei julista kirjaa mestariteokseksi ennen aikojaan.

Valtosen kirja on laaja sekoitus perhesuhteita, ajankuvaa, tulevaisuuden visioita, eläinten oikeuksia ja ekoterrorismia. Se on myös sekoitus pamflettia, kaunokirjallisuutta ja tieteisromaania. Se on paikoin hyytävä kuvaus tulevaisuudesta, missä uudet tekniset laitteet hallitsevat ja pahimmillaan terrorisoivat elämää.

Ydinperheen teini-ikäinen tytär käyttää uutta iAm-kojetta. Se heijastaa suoraan aivoihin musiikkia, elokuvia, tunnetiloja ja muita ärsykkeitä. Vanhemmat ovat neuvottomia, kun lapsia vietellään lääke-, muoti- ja teknologiafirmojen koekaniineiksi.

Kirjan vahvuus ovatkin ajankohtaiset teemat, joihin Valtonen on hyvin perehtynyt. Jokaisena aikana lukijat ja kriitikot kaipaavat suurta aikalaisromaania, joka selittäisi, mistä on kysymys. Tässä on hyvä yritys sellaiseksi.

Jos kirjasta hakee heikkouksia, ne liittyvät suomen kieleen. Toisinaan teksti on kuin huonohkoa käännöstä; onneksi ei kaiken aikaa. Kiinnostavat teemat pitivät mielenkiintoa yllä, vaikka välillä tuli mieleen, että vähän olisi voinut tiivistääkin.

Kirjan tapahtumat liittyvät Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Valtosella on teräviä huomioita molemmista yhteiskunnista. Helsingissä vähän aikaa työskennelleen amerikkalaisen tutkijan, Joen, silmin Suomi näyttäytyy erikoisena maana:

”Varsinkin miehet halusivat Suomessa tehdä kaiken yksin, olla itsenäisiä, rankkoja ja nerokkaita, eikä heidän työstään siksi voinut antaa palautetta eikä esittää kysymyksiä, niitäkään, joiden avulla heistä olisi voinut tulla nerokkaampia.”

On jo hyvä saavutus, että Valtonen pystyy pitämään järjellisesti koossa laajan aineistonsa. Psykologin tausta näkyy tekstissä ja ehkä myös pappis-isä Ollin vaikutus tuntuu. Raamatullisia äänenpainoja kirjasta löytyy nimestä alkaen: He eivät tiedä mitä tekevät.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen nyt lukenut hiukan yli sata sivua. Jotenkin on tutunoloista tekstiä. Ihan kuin yliopistolla opiskellesani. Niihin aikoihin minut on palautettu. Tietysti jatko on jotain muuta. Piti antaa tyttärelle joululahjaksi, mutta taisin jäädä koukkuun ja antaa kirjan hänelle vasta vähän myöhemmin. Ellei nyt huomenna synny jokin diili. Pitää mennä äkkiä jatkamaan lukemista, jotta tiedä mitä teen. Saanhan kirjan häneltä lainaksi kuitenkin. Hyvä kirja voi olla pitkäkin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olli Valtonen työskenteli Ruokolahdella kristillisen kansanopiston rehtorina jonkin aikaa, olisiko ollut 80-luvulla? Ymmärtääkseni se merkitsee, että tuolloin kasvuikäinen Jussi-poikakin on saanut (periaatteessa) vaikutteita näiltä kulmilta, mikä minusta on Finlandia-voittajassa kiinnostavinta.

Joko olen kehno netinkäyttäjä, tai sitten Valtosen perheen vaiheita ei todellakaan löydy tietoverkosta siten, että pääsisin ajoittamaan Jussin lapsuusvuodet suhteessa perheen asumiseen Ruokolahdella.

Käyttäjän LeenaPakkanen kuva
Leena Pakkanen

Olen aika alussa. En saa mitään otetta. Ehkä tuo kuvaus tajunnan räjäyttävästä teoksesta nosti odotukset turhan korkealle. Aion kyllä lukea teoksen loppuun.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Huono valinta ei olisi ollut myöskään Anni Kytömäen Kultarinta, vaikka sen 644 sivussa on 200 liikaa.

Aavistelen sekä Kytömäen että Valtosen teoksen ennakoivan kohta vallitsevaa ekologista historiantulkintaa.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset