*

Jorma Melleri

Rosa Liksom ja minä

  • Rosa Liksom ja minä

Olen kerran tavannut Rosa Liksomin eli arkisemmin Anni Ylävaaran. Meistä otettiin jopa yhteiskuva. Itsekin otin kuvan Rosasta ja valokuvaaja Meeri Koutaniemestä. Sen jälkeen olinkin täpinöissä kuin Hannes Hynönen, 101, saatuaan poskisuudelman Jenni Haukiolta.

Kirjailijana usein raivokas Rosa esiintyi ansiomerkkeineen hillitysti kuin kulttuuriministeri ja Meeri Koutaniemi oli kuin Frida Kahlo suoraan Meksikosta. Moni mies katseli kateellisena sivusta, kun seurustelin heidän kanssaan. Kun on näin läheinen suhde kirjailijaan, ei voi puolueettomasti arvioida hänen teoksiaan.

Rosa Liksomin uutuuskirja Väliaikainen on hyytävän hauska. Se on täynnä pieniä kertomuksia isoista asioista. Itse pidin erityisesti loppuosan, Pohjoisen, meän kielellä kirjoitetuista tarinoista. Siellä on esimerkiksi kertomus siitä mitä tapahtuu, kun kannattava metallitehdas lakkautetaan.

Peräpohjolan paras karkasija ei tyydy kohtaloonsa vaan lähtee työnhakuun. Hän päätyy Helsingin, Tallinnan ja Moskovan kautta Kamputseaan, missä työ on sunnilleen samanlaista kuin Suomessakin, mutta ”kaikki muu onki sitte aika kamputsealaista”.

Tarina päättyy suorastaan villiin kutsuhuutoon: ”Mie huuan, että Kamputsehaan, Kamputsehaan, Kamputsehaan, tulkaa hyät veljet, työttömät, osa-aikaeläkeläiset, vuorovaphaala sinnittelevät, pätkätyöläiset, irtisanotut, muutamanlaiset ja sairaseläkheelä köttyyttävät, saihraat ja terhveet, kaikki tänne! Ja hopusta! Täälä ihminen saapi vielä tehä työtä!"

Kirjailija kirjoittaa myös Teuvo Hakkaraisen oloisesta miehestä, joka valitaan lähes pystymetsästä eduskuntaan. Mies tulee Helsinkiin, eksyy sekä kaupungilla että eduskuntatalossa, joutuu putkaankin, mutta takapiru Kaarlo selvittää aina ongelmat. Ensimmäinen ryhmäkokous alkaa ja puheenjohtaja ilmoittaa kolme tärkeintä asiaa: ”Noon suet, homot ja ruottin kieli.”

Rosa Liksom kirjoittaa julmaa tekstiä pohjoisen ihmisistä, eläimistä ja ongelmista. Teksti itkettää ja naurattaa, raivostuttaa ja hymyilyttää. Olen havaitsevinani kirjailijan raivokkaidenkin purkausten kyljessä usein ymmärtäväisen hymyn.

Liksom jatkaa ansiokkaasti Timo K. Mukan kirjallista perintöä. Tyyli on oma ja jäljittelemätön, mutta yksi on yhteistä: taustalla soi pohjoisen ääni ja vimma.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En suosittelustasi huolimatta suostu enää Rosan kirjaa lukemaan. Minusta ei yksinkertaisesti ole enää siihen. Syy ei ole kirjailijan vaan minun, pää ei kestä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hakkaraisen oloisesta miehestä riittää juttua ja videotakin. Voi miten katselin seiskalehden live osasta Hakkaraisen ilmeiseti itsenäisyyden ilossa naukkailemien juomien vaikutusta tasapainoon ja itsensä hallintaan.

Lisää Hakkaraisia hauskuuttamaan eduskunnan tylsää meininkiä. Monta Hakkaraista ja tylsä päättämättömyys ja ikävyysn ja kiukuttelu voisi unohtua. Sata edustajaa riittäisikin ja parikymmentä niistä Hakkaraisklooneja niin riittäisi kansalla muuta puhumsta kuin työttömyys ja rahojen riittävyys ja ikävä pimeys ja sote.

En nyt ole ihan tosissani, mutta kaikkea sitä tulee mieleen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hytti nro 6 oli upea lukukokemus!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ai sekin kohtaus, jossa juna ajoi hirven ylitse. Ja sitten monen vaiheen jälkeen kun juna vihdoin pysähtyi ehkä kilometrien jarruttelun jälkeen oli hirvi vielä sattumalta juuri oven takana tai sen osat. Ei mitään logiikkaa tuossa ollut, siksi juurikaan en pysty toistamiseen ottamaan sitä riskiä että menettäisin malttini kokonaan;)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Sellainenhan on oikeaa venäläistyyliä. Sopii tuolle matkalle. Moni venäläinen kirjailijakin kirjoittaa jotenkin irrallisesti realismista. Mikä siinä, asennekysymys.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Venäläistyyliä kylläkin, mutta ei uskottavaa ottaa venäläisten tarinoita yksi yhteen ja kirjoittaa omalla, joskin vaihdetulla, nimellään.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Neuvostoliitossa syntyneenä, kasvaneena ja työurani tehneenä en pystynyt lukemaan loppuun kirjaa. Eikä ole aikomusta palatakaan.
Silloin lukiessani tuli joku selittämätön epämiellyttävä tunne. Lieneekö siitä, että se on mielestäni jossain määrin niin kauas sen ajan todellisuudesta...?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Viola kuinka rakastakaan sinua, asia oli minustakin juuri noin. Ei suomalainen voi mennä venäläisen nahkoihin noin vain. Rosa oli mennyt oluttupien juttuja realisoimaan, ei ollut mitään asiaa edes siteeksi.

Lämmin halaus Violalle, kyllä venäläiset ja venäläisyys on paljon ihmeellisempää, kuin Rosan proosa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

On täysin mahdollista, että yliajetun hirven osat ovat oven takana jos jotenkin ovat tarttuneet junaan. Mutta minulle ei sellainen kohta ole jäänyt mieleen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Mutta kun olivat koivun oksalla. No se koivukin on voinut lähteä mukaan jarrutukseen;)

Pitänee varmasti etsiä se kohta, minulla kun on kirja tuossa lähellä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Sivulla 32 alkaa, niin ja sorry se puu oli mänty.

Kuului tömähdys, mätkähdys, ja sen jälkeen juna jarrutti raivokkaasti. Kiskot tärisivät, vaunut keikkuivat, ratapenkereen lumi pöllysi. Juna nyki jarrut kirskuen jonkin matkaa. Hyllyiltä tipahteli kolleja ja teelasit paiskaituivat hytin seiniin. Nainen kiljaisi, lapsi itki, joku juoksi raskain askelin käytävällä.

Mies raotti hytin ovea, käytävä oli täynnä uteliaita. Tyttö katseli ikkunasta, siellä näkyi vain tukahtunutta lumimetsää. Mies meni käytävään ja tyttö seurasi häntä. Vaunusillan ovi oli auki. Ihmiset tunkivat ulos junasta, joku paljain päin, joku tohvelit jalassa. Mies tunkeuti väkijoukon läpi ja hyppäsi lumihankeen ihmisten muodostaman tuijottavan ja hälisevän joukon sekaan. Tyttö jäi seisomaan puristuksiin junavaunun ylimmälle rappuselle. Sieltä hän näki kuinka hieman edempänä puhtaaseen lumeen tipahteli veripisaroita. Tyttö nosti katseensa puunrunkoa pitkin ylöspäin, kohti taivasta. Männyn oksistossa roikkui hirven verinen raaja.

Niin että mänty se oli, mutta ihmettelen minkälainen väkijoukko hyppää umpihankeen metsätaipaleella ja muodostaa tuijottavan hälisevän joukon. Samoin ihmettelen männyn korkeutta, kun tyttö seisoo junan ylommällä portaalla ja nostaa katseen sa kohti taivasta, niin siellä roikkuu hirven jalka.

Myöhemmässä vaiheessa vaunuemäntä Arisa iskee hirveä kirveellä päähän, mutta hirvi ei kuole, ei kuole vaikka on törmännyt junaan niin että yksi jalka on lentänyt korkealle valtavaan mäntyyn. Mutta kuolee kun tytön hyttikaverina ollut mies tepastelee veturin luon ja ottaa kääntöpuukon saappaan varresta ja laskee hirvestä veren pois. kokonainen jalka on irti mutta veri ei poistu, ennen kuin mies tulee linkkarinsa kanssa urheasti paikalle umpihangessa puukko saappaanvarressa.

Sitkeitä ovat pohjoisessa hirvet sekä männyt valtavia, minusta jo Oulun korkeudella männyt ovat "kääpiöitä" esim. eteläsuomnen honkiin verrattuna.

Mutta Siperia opettaa kunnioittamaan suuria puita.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #13

Kovakalloinen hirvi, jota siperialainen väkijoukko menee toljottamaan.
Olennaista kirjassa on ihmisuhteen kuvaus.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Kun selailin ja etsin tuota kohtaa huomasin kuinka paljon siellä viljeltiin vi**ua ja alapääjuttua muutenkin. Venäläisestä miehestä tehtiin "eläin", jos se on elämää niin en ymmärrä.

Minun kokemuksen mukaan venäläinen ei kiroile vee-alkuisilla sanoilla vaan enemmän siellä on käytössä "kuuma" eli ilmeisesti meidän helvetti ja hui eli mihen veetä vastaava jököttäjä. Eli vittumainen ilma on venäläisittäin kyrpämäinen keli.

Rosan istuttama kieli ei vastannut minun kokemusta venäläisestä puheesta tai naisen kunnioittamisesta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Eihän tämä mieshenkilö edustanut venäläistä miestä yleensä. Idea olikin käsittääkseni miten tyttö pitkän pakosta yhdessä vietetyn matkanaikana kiintyy tähän vastenmieliseen mieheen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #18

Ei mies omasta mielestään ollut vastenmielinen. Jos se oli venäläinen niin totta kai se edustaa silloin venäläistä miestä, kun muita henkilöitä ei ollut.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

Tytön mielestä oli. Totta hitossa romaanissa voi olla henkilöitä muunakin kuin kansallisuutensa edustajina.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Voi toki olla, mutta minä kyllä ymmärrän jos kirjailija kirjoittaa teemasta mies ja nainen samassa hytissä, niin kumpikin edustaa sukupuoltaan ja kansalaisuuttaan, koska ne mainitaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #22

Kumpikin olivat aika poikkeuksellisia ihmisiä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

[ Ei suomalainen voi mennä venäläisen nahkoihin noin vain.]

Kiitos, Ari! Sanoit sen Roosan proosasta, mitä minä en osannut pukea sanoiksi!

Kaikella kunnioituksella kuitenkin kirjailija Anni Ylävaaralle!, vaikkakin mielestäni hän meni hieman "vaarallisesti" venäläiseen sieluun!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuo ajatus pelastaa myös Rosan, eli hänen uusi kirjansa voi olla erinomainen, koska ei yritä olla jotain muuta kuin on.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kirjallisuus perustuu olennaisesti toisen nahkoihin menemiselle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin perustuu ja siksi en pitänyt kun Rosan nahka oli tehtävään sopimaton.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset