Jorma Melleri

Donner etsii yhä isää

  • Donner etsii yhä isää

Jörn Donner, 81, on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa 13:een vuoteen. Vuonna 1986 hän sai Finlandia-palkinnon kirjastaan Isä ja poika, nyt on vuorossa Poika ja isä. Koko elämän jatkunut isän etsintä jatkuu. Samalla Jörkka etsii itseään. Kuka minä olen, mistä tulen, minne menen?

Jörnin isä Kai Donner, kielitieteilijä ja suomalaisuusaktivisti, kuoli vuonna 1935. Jörn oli silloin juuri täyttänyt kaksi vuotta.

Kai Donner teki tutkimusmatkoja Siperiaan ankarissa olosuhteissa ja kirjoitti kokemuksistaan  kirjan Siperian samojedien keskuudessa 1911-13 ja 1914. Jörn on etsinyt isäänsä myös Siperiasta ja kirjoitti muutama vuosi sitten erinomaisen raporttikirjan Isän jalanjäljillä. Jörn on isänsä poika.

Poika ja isä vaikuttaa nopeasti kirjoitetulta ja onhan se nopeasti luettukin. Kirjan alaotsikoksi on pantu Erään rikoksen tarina. Päähenkilö David Anders joutuu omituisen rikoksen kohteeksi: häntä ammutaan, kun hän on romanttisella maaseutumatkalla naisystävänsä kanssa. David halvaantuu.

Davidin poika Erik, joka ei juuri isäänsä tunne, yrittää selvittää rikosta, mutta huonoin tuloksin. Pääasia on isän etsintä. Kuka hän on? Mitä hän on puuhastellut? Myös Davidin vanhalla isällä on merkittävä rooli kirjassa.

Näin kulkee isän ja pojan keskustelu: ”Haluan tietää, Erik sanoi ravintolassa, jonka nimi oli Salve. - Mitä tapahtui. Yksityiskohtaisesti. - Miksi? – Minä etsin sinua? – Minähän olen tässä. – Mutta entinen David Anders?”

Paljon kirjassa puuhastellaan. Kuvataan monenlaisia rakkauksia ja halvaantuneen Davidin arkea, käydään matkoilla Lähi-idässä asti ja koko ajan etsitään jotakin. Lopulta kaikki jää avoimeksi.

Jörn Donner on huseerannut monenlaista. Hän on ollut elokuvaohjaaja ja elokuvabyrokraatti, näyttelijä ja kirjailija, poliitikko monessa puolueessa sekä diplomaatti ja paljon muuta. Mutta suurin rooli on hän itse, Donner.

Omalla listallani Jörn Donner on ennen kaikkea kirjailija. Hänen kaunokirjallisiin teoksiinsa en niinkään ole ihastunut, mutta hänen matkaraporttinsa ovat parasta a-luokkaa. Donner on jatkanut kunniakkaasti Waltarin, Paavolaisen ja eräiden muiden perinteitä.

Berliini-raportti ja Raportti Tonavalta, jotka Donner kirjoitti alle 30-vuotiaana, saattavat yhä olla hänen parasta tuotantoaan. Ne olivat myös minun ensi tuntumani Donnerin kirjoihin.

Donner ei aina tunnu itsekään tietävän, mitä hän lopulta haluaa. Hän janoaa julkista tunnustusta, vaikka usein toista väittää. Turhamaisuuttaan Donner ajaa yhä 500 kilometriä Viialaan vastaanottamaan Vuoden vasenkätisen palkintoa, on puoli tuntia paikalla ja ajaa takaisin Tammisaareen. Tapaus on kerrottu Mammutissa.

Donner on näytellyt boheemia, mutta ainakin kirjoituspöydän ääressä hän on kurinalainen ja ahkera. Hänen kirjallinen tuotantonsa onkin kunnioitusta herättävän laaja. Donnerilla on edelleen paljon sanottavaa. Kirjoittaminen jatkuu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä.

Parhaimmillaan Donner on loistava, huonoimmillaan rasittava.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

avattava tuska paksu tavattava

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Donner on näytellyt boheemia, mutta ainakin kirjoituspöydän ääressä hän on kurinalainen ja ahkera."

Donner sanoi jo 80-luvulla, kun häneltä kysyttiin tuottavuuden salaisuutta kirjojen julkaisemisessa, että selitys on yksinkertainen: Pitää olla kotona kirjoittamassa kirjoja sen sijaan, että istuisi pelkästään Kosmoksessa.

Tuo "Poika ja Isä" lienee käännösromaani, koska Donner kirjoittaa yleensä ruotsiksi, kuten "Far och Son":kin oli alkuperäisteoksena.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Olen näytellyt Donnerin ohjaamassa elokuvassa ja sain palkkioksi 19 markkaa. Ei ollut mikään pääosa;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ai, olitko stunttina siinä Kristiina Halkola -kohtauksessa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Donner etsii yhä isää", ja luulenpa että etsiminen muuttuu vieläkin innokkaammaksi pojan vanhetessa. Viimeaikaiset keskusteluni varttuneiden tuttavieni kanssa ovat todistaneet, että vanhemmiten puheenaiheeksi yhä useammin valikoituu lapsuus ja siihen liittyvät muistot kunkin isästä ja äidistä.

Donner teki televisiolle muutamia vuosia sitten erittäin hienon Mannerheim-sarjan. Ainoa huono puoli oli selostus, koska Donnerin maankuulusta sössö-artikulaatiosta ei todellakaan kaikin ajoin saanut selvää. Onneksi Marskina kuitenkin esiintyi ammattinäyttelijä Carl-Christian Rundman.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

On normaalia, että isän fyysisen läsnäolon puuttuminen synnyttää lapsen mielessä voimakkaan tarpeen luoda isästään positiivinen mielikuva, joka auttaa selviytymään isättömyyden surusta.

Useimmiten pojat rakentavat isästä sankarin, joka helpottaa pärjäämistä. Koko elämä saattaa kulua tuon sankarimyytin ylläpitämiseen.

En ole lukenut Donnerin uusinta romaania, mutta noilla ajatuksilla lähdin pohtimaan

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset