Jorma Melleri

Antti Tuuri ja taivaalliset häät

  • Antti Tuuri ja taivaalliset häät

Antti Tuurin kirjatehdas jauhaa kirja vuodessa, kaksi parhaassa –tahtia vuosikymmenestä toiseen. Siihen ei moni pysty. Ja minkäs mies sille mahtaa, että ihmiset ostavatkin hänen kirjojaan.

Syksyn uutuus Alkemistit II jatkaa suoraan siitä, mihin ykkösosa jäi. Ollaan 1780-luvulla ja suomalaiset neropatit, vuoritoimen johtaja August Nordenskiöld ja maanmittari Carl Bergklint yrittävät tehdä kultaa oikein Kustaa kolmannen suojeluksessa. Eihän siitä mitään tule.

Ensimmäisessä osassa puhuttiin maallisesta rakkaudesta, nyt haaveillaan taivaallisista häistä. Onnea etsitään monella tasolla.

Kirja perustuu tositapahtumiin ja se on sekoitus tiedettä, uskontoa ja mystiikkaa. Nordenskiöld pakenee velkojiaan Uudestakaupungista Tukholmaan ja nuoren vaimonsa menettänyt Bergklint seuraa perässä.

Minäkertoja Bergklint on ns. hyvä ihminen. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän ei vilkuile enää muita naisia vaan odottaa kärsivällisesti taivaallisia häitä. Bergklint on kuin Dostojevskin Myskin Idiootissa, hyväntahtoinen mutta naiivi. Nordenskiöld taas on kyynisyyteen taipuva uskon kilvoittelija, joka nauttii myös maallisista iloista.

Antti Tuuri on mestarikertoja ja aiheet on kunnianhimoisesti valittu. Taustatyöt on tehty perusteellisesti eikä hän sorru helppoon ihmissuhdehömppään. Hän luottaa lukijaan eikä tavoittele pikavoittoja. Hän on kehittänyt omintakeisen, lavean tyylin, jonka tunnistaa helposti.

Pidän Tuurin rauhallisesta tyylistä. Eikä pidä unohtaa huumoria. Se on niukkaa ja vähäeleistä, hiljaista huumoria, joka pitää lukijan valveilla. Ihmisten tarkkailu on kirjailijan työtä.

Kirjoittaminen on Antille elämäntapa; kirjoitan, siis olen olemassa. Hänellä on myös iso joukko uskollisia lukijoita, joille kelpaa kaikki mitä hän kirjoittaa.

Jossain vaiheessa kyllästyin Tuurin kirjoihin enkä niitä lukenut. Eräs tuttavani moitti hänen tekstejään virkamiesproosaksi, mitä se sitten tarkoittaakin, ja olin olevinani samaa mieltä. Nyt olen jo aikoja sitten palannut takaisin.

Olen tuntenut Antti Tuurin yli 50 vuotta. Olimme vuoden samassa koulussakin, Lappajärven silloisessa keskikoulussa, Antti viidennellä, minä ensimmäisellä luokalla. Antin isä oli maanmittarina Lappajärvellä. Emme muistaakseni silloinkaan käyneet syvällisiä keskusteluja.

Ylioppilaaksi Antti kirjoitti Vimpelin yhteiskoulusta. Se taitaa edelleen olla ainoa koulu, jonka ylioppilaista kaksi on saanut kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Anna meille jälleen ensi syksynä meidän jokavuotinen Tuurimme!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jep, tuurilla ne laivatkin seilaavat.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Jossain vaiheessa kyllästyin Tuurin kirjoihin enkä niitä lukenut. Eräs tuttavani moitti hänen tekstejään virkamiesproosaksi, mitä se sitten tarkoittaakin, ja olin olevinani samaa mieltä. Nyt olen jo aikoja sitten palannut takaisin."

- Minulle kävi samalla tavoin. Nyt muutaman vuoden ajan olen palannut Tuurilaiseksi. Hän vieraili kirjakahvilassa täällä päin vajaa vuosi sitten, eikä häntä olisi mitenkään päästetty pois, juttua nimittäin piisasi, puolin ja toisin.

Olen aina tykännyt kuunnella häntä; Elävässä arkistossa on juttuja tallella; http://haku.yle.fi/?q=%22Antti%20Tuuri%22

*

btw;
Ymmärrän, mikset maininnut sitä Antin ohella toista Vimpelin lukiosta ylioppilaaksi lakitettua Finlandia-voittajaa.. ;Arto.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset